Haavisto muistaa Mandelan rohkeana johtajana

Nelson Mandelan henkilökohtaisesti tavannut kehitysministeri Pekka Haavisto (vihr.) muistelee Mandelaa ihmisenä, joka ei katkeroitunut ja joka uskalsi vastustaa myös oman organisaationsa peruslinjaa.

– Katkeroitumisen sijaan Mandela näytti tien demokratiakehitykselle. Totuuskomissiossa ei tuomiottu ketään, vaan selvitettiin mitä oli tapahtunut, ja kaivettiin totuus esiin ja sitten annettiin anteeksi.

Haavisto uskoo, että juuri tämä toimintatapa vaikutti siihen, että historiasta huolimatta, valkoiset voivat yhä asua alueella.

– Mandelan perintö on hyvin vahva. Monet viittaavat siihen, kun puhutaan Afrikan rauhanprosesseista ja muistutetaan, että Etelä-Afrikassa tämä totuden ja anteeksiannon prosessi onnistui.

Miksi sitten muissa Afrikan konflikteissa tämä ei ole onnistunut?

– Usein puuttuu sellaista johtajuutta, joka uskaltaa vastustaa massojen mielipiteitä.  Mutta hän uskalsi. Jos oltaisiin menty Mandelan ANC-organisaation peruslinjaa, niin oltaisiin voitu päätyä väkivaltaan ja kostoon, mutta nämä Mandela pysäytti ja tässä on hänen voimansa ja vahvutensa.

Lue myös:

    Uusimmat