Mainos

Haavisto ja Niinistö järjestäisivät rauhanneuvotteluja Suomessa

Presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö (kok.) ja Pekka Haavisto (vihr.) ovat samoilla linjoilla Nokia-johtajan Jorma Ollilan luotsaaman brändityöryhmän kanssa: Suomesta pitäisi tehdä rauhanturvaamisen suurvalta.

Niinistö näki MTV3:n Kaksintaistelussa, että Suomen rooli rauhanrakentajana vahvistuisi selvästi, jos ovi YK:n turvallisuusneuvostoon aukeaa.

– Olemme tehneet Turkin kanssa yhteisen aloitteen, että YK ottaa rauhanvälityksen teema-alueekseen. Koska Suomi on ollut tässä aloitteentekijä, on meillä tietynlainen esikoisoikeus olla tässä mukana, Niinistö perusteli.

Molemmat ehdokkaat olivat sitä mieltä, että Suomessa voisi yhä useammin järjestää virallisia ja epävirallisia rauhanneuvotteluja. Niinistö kuitenkin korosti, ettei rauhantyössäkään tarvitse toimia yksin.

– Pohjoismainen brändi on jo vahva maailmalla. Ehkä meidän kannattaisi olla hivenen yhteydessä muihin Pohjoismaihin, jotta saisimme leveämmät hartiat.

Haavisto näki rauhanvälittämisen vientituotteena, josta on Suomellekin laajaa hyötyä.

– Suomen etu on, että maailmalla saadaan rauha aikaan. Esimerkiksi sotien ja levottomuuksien aiheuttamat kriisit aiheuttavat talousongelmia ja pakolaisuutta Suomeenkin asti, Haavisto sanoi tentissä.

Haaviston mielestä Suomen tulee seurata aktiivisesti maailman tapahtumien kehittymistä ja reagoida, kun apua tarvitaan.

– Rauhanvälitys on ennemmin lääkärintyötä kuin tuomarointia. Muiden toimintaa ei tule arvostella, esimerkiksi Lähi-itä ei tarvitse yhtään osapuolta kriisiin eikä Suomen tule mennä kummankaan huutosakkiin, Haavisto sanoi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.