Haatainen: Yliopistoon ehkä kaksi hakua vuodessa

Opetusministeri on käynnistänyt selvityksen, jossa tutkitaan tehostuisiko opiskelu, jos yliopistoon voisi hakea kahdesti vuodessa. Taustalla on huoli suomalaisopiskelijoiden korkeasta valmistumisiästä.

Yliopiston pääsykoejärjestelmään harkitaan remonttia. Opetusministeri Tuula Haatainen aikoo selvittää, tulisiko yliopistoissa ottaa käyttöön järjestelmä, joka antaisi mahdollisuuden hakea samaan yliopistoon kaksi kertaa vuodessa.

- Olen käynnistänyt ministeriössä yliopistojen yhteishaun valmistelun. Samassa yhteydessä pitää selvittää, miten esimerkiksi mahdollisuus pyrkiä samana vuonna kahteen kertaan yliopistoon palvelisi tätä kokonaisuutta ja mitkä olisivat sen hyödyt, Haatainen sanoo Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa.

Haataisen mukaan pääsykoejärjestelmän kehittäminen on osa työtä, jonka päämääränä on madaltaa yliopistoissa opiskelevien valmistumisikää. Suomessa valmistuvien maistereiden keski-ikä on pari kolme vuotta muuta EU:ta korkeampi.

Aamulehden ja Turun Sanomien mukaan aloite yliopistohaun parantamisesta on tullut työmarkkinajärjestöiltä. Asiaa on ehdottanut STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat