Haatainen: Nuoret mukaan köyhyyspakettiin

Opetusministeri Tuula Haataisen mukaan syrjäytymisuhan alla olevien ja tukea tarvitsevien nuorten määrä kasvaa.

Opetusministeri Tuula Haataisen (sd.) mielestä myös nuoret on otettava mukaan niin sanottuun köyhyys- tai syrjäytymispakettiin. Haataisen mukaan syrjäytymisuhan alla olevien ja tukea tarvitsevien nuorten määrä kasvaa.

-Tällä hetkellä keskeisin kysymys on syrjäytymisuhassa olevien nuorten kohtalo. Nämä nuoret ovat niitä, joiden koulunkäynti on vaarassa keskeytyä. Huolestuttavaa on se, että erityistä tukea tarvitsevien määrä on selvässä kasvussa, painotti Haatainen Kemin Leipätehtaalla.

Haataisen mukaan syrjäytymispaketti jää ratkaistavaksi hallituksen kehysriiheen.

-Lähtökohtani on, että siihen otetaan vahvasti myös nuoret mukaan, Haatainen totesi.

Haataisen mielestä on tärkeää ehkäistä syrjäytymistä koulussa riittävän varhain.

-On olemassa lukuisia toimia, joilla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria voidaan tukea. Esitykseni koskevat varhaisen puuttumisen lisäämistä perusopetuksessa ja opintojen ohjauksen lisäämistä. Esityksessäni on myös erillisen omakympin järjestäminen nuorille, jotka eivät löydä peruskoulun jälkeen jatko-opiskelupaikkaa, Haatainen kertoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat