MTV3:n haastattelussa on tällä kertaa entinen maajoukkuepelaaja Juha Reini, joka pelasi omalla urallaan muun muassa Belgiassa ja Hollannissa. 26 kertaa maajoukkueessa esiintynyt Reini toimii tällä hetkellä VPS:n urheilutoimenjohtajana.
Olet tuonut vahvasti esiin, että Stuart Baxterin pitäisi tehdä vielä selkeämpi nuorennusleikkaus A-maajoukkueeseen. Eikö hän kuitenkin ole rohkeasti peluuttanut nuoria?
- Baxter on tehnyt parempaa työtä kuin hänen edeltäjänsä, mutta silti tähän asiaan pitäisi tehdä vielä selkeämpi linjaus. Eli maajoukkueeseen pitäisi ottaa vielä rohkeammin mukaan nuoria pelaajia, sillä tämä kehittää suomalaista jalkapalloa. Myös maajoukkue toimii tietyllä tavalla kasvattajana ja siellä pitäisi katsoa tarkemmin, että ketkä osaavat kouluttaa nuoria pelaajia. Esimerkiksi Sami Hyypiä, Jari Litmanen ja Jussi Jääskeläinen ovat pelaajia, joita nuoret jätkät katsovat ylöspäin ja varmasti oppivat heiltä aivan suunnattomasti. Eli nuorentamista pitäisi tapahtua, mutta ei kuitenkaan parhaiden pelaajien kustannuksella.
Miten tämä nuorennusleikkaus pitäisi käytännössä toteuttaa?
- Hyvä esimerkki on Hollannin maajoukkue, jossa Marco Van Basten pisti pihalle tukun hyviä kokeneita pelaajia, esimerkiksi Ruud Van Nistelrooyn. Van Basten näki, että nuorten oli vaikea päästä joukkueeseen sisään, kun mukana oli niin paljon kokeneita pelaajia. Meillä pitäisi olla olemassa selvä visio, jonka mukaan toimitaan. Visio voisi olla vaikka EM2016, johon nuoria pelaajia alettaisiin ajaa sisään rohkeasti. Eli nuoria mukaan ennakkoluulottomasti. Ensin vaikka vain leirille mukaan ja sitten muutama minuutti peliaikaa.
Keitä ovat sinun mielestäsi pelaajat, joita pitäisi peluuttaa rohkeammin?
- Esimerkkinä voidaan pitää vaikka viime viikolla pelattua ottelua Norjaa vastaan. Tim Sparv oli mukana, mutta hän pelasi vain viimeiset minuutit Ja kun Sami Hyypiä jäi sivuun, niin mukaan olisi voinut hyvin ottaa 21-vuotiaiden maajoukkueesta vaikka Tuomo Turusen ja Jukka Raitalan. Heillä oli leiri samaan aikaan, mutta olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kesän EM-kisoihin valmistautuminen ei olisi tästä kärsinyt. Päinvastoin. Kun nuoret onnistuvat näissä peleissä, niin itseluottamus kasvaa todella paljon.
