Haapamäki taistellen jatkoon EM-paineissa

Kauhajoen pikkukarhu Jani Haapamäki pisti EM-molskilla avauspäivän iltapaineissa kaikki peliin. Viimeiset vuodet suomalaisia pyöritellyt Unkarin Tibor Olah sai taipua hurjan taistelun jälkeen uudelle valttikortillemme pistein 5-4. Voitto tiesi 21-vuotiaalle opiskelijalle varmaa sijoitusta kuuden parhaan joukkoon 55 kilon sarjassa.

Välieräpaikka tulee ratkeamaan perjantaina päivälä ottelussa Kreikan Azchium Kiouzegiania vastaan. - Tiukat paikat ovat mukavia paikkoja painia. Huomenna lähdetään jälleen taistelemaan ja pannaan kaikki peliin, Haapamäki lupasi.

Ottelu Haapamäen ja Olahin välillä oli varsinainen trilleri. Unkarilainen painosti suomalaiselle varoituksen ja pääsi viemään rullista pinnan edestä. Tämän jälkeen Olah lähti hakemaan junttanostoa. Haapamäki oli kuitenkin hereillä, käänsi yrityksen edukseen ja siirtyi 2-1-johtoon. Unkarilainen jatkoi vielä, mutta liike tapahtui maton ulkopuolella, eikä häntä hyvitetty. Tilanteen jälkeen unkarilainen komennettiin vielä alle mattoon ja nuori suomalainen siirtyi onnistuneen rullauksen jälkeen jo 4-1-johtoon. - Sain kaverin noston hyvin käännettyä ja vielä käden siitä kiinni, Haapamäki kertasi tapahtumia.

Toisen jakson alussa Olah hyökkäsi rajusti ja sai kaadettua Haapamäen siltaan. Tämä kuitenkin pääsi kiepahtamaan vielä päälle ja videotarkastuksen jälkeen taululle tulivat pisteet 5-4. Tämän jälkeen ottelu oli rajua kamppailua pystyssä, jossa ei armoa annettu eikä sitä pyydetty. - Lopussa kyllä odotin vain pillin vihellystä ja ottelun loppua. Sarkkisen Pasi ja Virtasen Juha sanoivat ennen matsia, että mitä pidempään johdan, niin sitä enemmän kaverin pasmat menee sekaisin, Jani Haapamäki kertoi ottelun loppuhetkistä.

Isokoskelle balsamia

Kisojen avauspäivän iltapaineista toisen suomalaisvoiton paini 60 kilon sarjan Marko Isokoski. Mies haki hieman lohtua aamupäivän karvaalle tappiolle israelilaiselle ja otti Saksan Heinz Mainettesta varman 4-2-voiton. - Hieman tämä lohduttaa, mutta ei tämä mikään erikoinen mies ollut. Tarkoituksena oli voittaa lohko ja mennä jatkoon, harmeili kokenut suomalainen.

96 kilon sarjassa Rami Hietaniemi kävi kokeilemassa ensi kertaa rahkeitaan miesten EM-kisoissa. Heti ensimmäisessä ottelussa tullut tappio Valko-Venäjän Sergei Listhvanille tiesi tien nousemista pystyyn. Kokenut arvokisamitalisti pyöritti selkeän 7-0-pistevoiton. Toisessa ottelussaan Hietaniemi kohtasi Israelin Samuel Shamilovin, jonka hän kaatoi Puolan turnauksessa 4-0. Nyt Shamilov oli kuitenkin parempi pistein 5-2. Ottelu ratkesi toisen jakson alun ristivyötilanteessa, jonka kokeneempi käänsi hyväkseen. Raivokas takaa-ajo toi kaksi kavennuspistettä, mutta ohitse ei ollut asiaa.

- Kaveri tiesi minun yrittävän sylille kiinni ja pystyi estämään sen 4,5 minuuttia ennen kuin alkoi väsyä. Harmi vain, että se sai niin hyvin ristivyötilanteessa kiinni, Hietaniemi pohti ottelun jälkeen.

EM-kilpailut, 1. päivän suomalaisottelut:

Miehet, kr.-room. paini:

55 kg
1. kierros: Jani Haapamäki-Sergei Skripka Georgia pistevoitto 3-2 (jatkoaika 8.15)
2. kierros: lepovuoro
3. kierros: Haapamäki-Tibor Olah Unkari pv. 5-4.
Haapamäki voitti lohkonsa ja on kuuden parhaan joukossa.

60 kg:
1. kierros: Ivan Alexsandrov Israel-Marko Isokoski pv. 7-2
2. kierros: Isokoski-Heinz Mainette pv. 4-2

74 kg:
1. kierros: Kim-Jussi Nurmela-Zugaj Neven Kroatia pv. 7-0
2. kierros: Nurmela-Georgios Panagiotou Kreikka selkävoitto 2.31 (2-0)
3. kierroksella Nurmela lepovuorossa.
Nurmela varmistanut paikan kahdeksan parhaan joukossa.

96 kg:
1. kierros: Rami Hietaniemi lepovuorossa.
2. kierros: Sergei Lishtvan Valko-Venäjä-Hietaniemi pv. 7-0
3. kierros: Samuel Shamilov Israel-Hietaniemi 5-2

Naiset, vapaapaini:
51 kg
1. kierros: Silvia Mutafchieva Bulgaria-Tiina Vainionpää pv. 10-0
2. kierros: Alena Kareisha Valko-Venäjä-Vainionpää 3-0.
Vainionpää putosi jatkosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat