Haapajärven kattoromahduksen syy yhä avoin

Myös muita saman ketjun Halpa-Halli-myymälöitä on tehty samoilla piirustuksilla.

Haapajärven sortuneen marketin rakennuspiirustuksista ei ole vielä löytynyt syytä katon romahtamiseen. Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijan Ari Huhtalan mukaan katon kestävyys on ollut ainakin piirustusten perusteella alueen lumikuorman mukainen.

Samoilla piirustuksilla on Huhtalan saamien tietojen mukaan tehty myös muita saman ketjun Halpa-Halli-myymälöitä. Tämä ei kuitenkaan sunnuntaina aiheuttanut myymäläketjulle suosituksia tai varotoimenpiteitä, koska mitään rakenteellisia vikoja ei alustavissa tutkimuksissa havaittu.

Lähes puolet Halpa-Hallin katosta ja yksi ulkoseinistä romahti eilen aamupäivällä Haapajärven keskustassa. Myymälä oli evakuoitu ihmisistä puolitoista tuntia aiemmin, kun henkilökunta havaitsi sortumavaaran.

Onnettomuustutkintakeskuksen kaksi tutkijaa saapuivat Haapajärvelle jo eilen illalla. He tutustuivat romahdusalueeseen ja saivat kunnasta marketin rakennuspiirustukset ja -suunnitelmat. Tänään he ovat kuulleet pelastustoimen työntekijöiden havaintoja katon sortumisesta.

- Seuraavaksi kuulemme liikkeen myyjiä ja asiakkaita, Huhtala kertoo.

Tutkijat raportoivat Onnettomuustutkintakeskuksen johtajalle Tuomo Karppiselle, joka tekee päätöksen siitä, tutkiiko keskus myymälän romahtamisen suuronnettomuuden vaaratilanteena.

Raivaustyöt alkavat

Myymälän raunioitunutta osaa voidaan alkaa raivata todennäköisesti alkuviikosta. Onnettomuustutkijat ovat mukana seuraamassa ja ohjaamassa raivaustyötä nähdäkseen tutkinnalle olennaiset rakenteet.

Myymälän pihalla eristetty vaara-alue rajataan uudelleen. Vartiointia täytyy kuitenkin jatkaa, koska lastauskatoksen viereinen seinänpätkä on pullistunut ja yhä vaarassa kaatua.

Onnettomuustutkijat näkivät Haapajärvelle ajaessaan, miten marketin katon sortuminen on vaikuttanut alueella.

- Joka kylässä oli jollakin katolla joku luomassa lunta. Ihmiset ovat tosissaan kiinnittäneet asiaan huomiota, Huhtala toteaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat