H5N1-virus muuntuu yhä vaarallisemmaksi

Viruksen pelätään lisääntyvän entistä helpommin ihmisen hengityselimissä. Tutkijoiden mukaan virukset saattavat pian alkaa levitä ihmisestä ihmiseen.

Lintuinfluenssavirus H5N1 on muuntunut helpommin ihmiseen tarttuvaksi. Vielä se ei kuitenkaan ole muuntunut sellaiseksi, että se voisi aiheuttaa maailmanlaajuisen epidemian.

Muutokset ovat huolestuttavia, sanoi tuoretta tutkimusta johtanut tohtori Yoshihiro Kawaoka.

- Olemme havainneet, että virus on muuntunut sellaiseksi, että se lisääntyy aiempaa helpommin ihmisen ylähengityselimissä, hän kertoo.

Erityisesti Afrikassa ja Euroopassa kiertävät virukset ovat muuntuneet sellaisiksi, että ne saattavat pian alkaa levitä ihmisestä ihmiseen.

Viime aikoina eurooppalaisista linnuista kerätyt näytteet kantavat kaikki muuntunutta virusta, kerrottaan amerikkalaisen Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkimusryhmän julkaisemassa raportissa.

- En halua pelotella ihmisiä, koska he eivät voi tehdä asialle juuri mitään. Tiedeyhteisön on kuitenkin tärkeää ymmärtää, mitä on tapahtumassa, Kawaoka toteaa.

H5N1-virus on vuodesta 2003 lähtien tarttunut 329 ihmiseen 12 maassa. Heistä 201 on kuollut tautiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat