Günter Grassille Nobel

Saksalainen kirjailija Günter Grass sai tämänvuotisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Palkinto on 7,9 miljoonaa kruunua eli noin 5,5 miljoonaa markkaa. Grass on Saksan tunnetuimpia eläviä kirjailijoita ja kuuluu siihen sodanjälkeisten saksalaisten kirjailijoiden sukupolveen, joka omistautui Saksan muuttamiseen entistä inhimillisemmäksi ja edistyksellisemmäksi yhteiskunnaksi.

-Kun Günter Grass julkaisi menestysteoksensa Peltirummun vuonna 1958, oli kuin Saksan kirjallisuus olisi saanut uuden alun vuosikymmeniä kestäneen kirjallisen ja moraalisen turmion jälkeen, sanoo Ruotsin akatemia perusteluissaan.

-Mustissa veijaritarinoissaan hän kuvaa historian unohdettuja kasvoja. Grassia oli veikkailtu kauan Nobelin saajaksi. Hänen laaja tuotantonsa kattaa romaaneja, runoja ja näytelmiä. Sodan kauhut itse kokenut kirjailija käsittelee teoksissaan lähinnä kansallissosialismia ja saksalaisuutta yleensäkin.

Kirjailijan kansainvälinen läpimurtoromaani Peltirumpu (Die Blechtrommel) kuvaa illuusiottomasti, mutta huumorintajuisesti ihmisten välinpitämättömyyttä. Myös Peltirummun filmatisointi on saanut lukuisia palkintoja.
Grass syntyi vuonna 1927 Danzigissa puolalais-saksalaiseen perheeseen. Hän eli lapsuutensa Danzig-Langfuhrissa aivan kuten Peltirummun Oskar Matzerath, joka päätti lopettaa kasvamisensa kolmivuotiaana maailmassa, jossa kaikki hyvä mitätöityi. Myöhemmin Grass joutui sotaan ja amerikkalaisten vangiksi. Sodan jälkeen hän opiskeli grafiikkaa ja kuvanveistoa ja työskentelikin kuvanveistäjänä. Ennen Peltirumpua hän julkaisi runoja ja näytelmiä. Viimeksi saksalainen kirjailija on saanut Nobelin vuonna 1972, jolloin palkinto luovutettiin Henrich Böllille.
(STT-TT-Reuters)
Nobel-palkinnon merkityksestä voittajan suomalaisen kustantajan kannalta kertoo Kustannusosakeyhtiö Tammen toimitusjohtaja Risto Arrakoski. Toimittajana Minna Karila.(1:19)

Lue myös:

    Uusimmat