Gummeruksen kirjailijakoulu tuottaa satoa

Lukuisat suomalaiset haaveilevat kirjailijan urasta. Harva vain saa unelmalleen sellaista potkua kuin ne yhdeksän pöytälaatikkokirjoittajaa, jotka valittiin pari vuotta sitten satojen hakijoiden joukosta kirjankustantaja Gummeruksen kirjailijakouluun.

Koulun opiskelijoista ensimmäinen on julkaissut juuri esikoisromaaninsa. Kiuruvedellä asuvan opettaja-maanviljelijä Heidi JaatisenEi saa katsoa aurinkoon on traaginen mutta elämäniloinen kertomus hyväksikäytön uhriksi joutuvasta Lennu-pojasta. Tarina sijoittuu Savoon.

Voiko kirjailijaksi opiskella?

Jaatiselle esikoiskirjan julkaisu on ollut ”unelmien täyttymys.” Myös Gummeruksen toimituspäällikkö ja kirjailijakoulun vetäjä Tero Liukkonen on tyytyväinen koulunsa debytanttiin. Hän odottaa myös muiden saavan teoksensa valmiiksi.

Liukkonen uskoo, että kirjailijakoulun oppilaat ovat saaneet koulusta paitsi hyviä neuvoja myös vertaistukea. Vahva sanomisen tarve on tullut kuitenkin omasta puolesta.

– Opetuksessa voi antaa tukea ja vinkkejä ja nopeuttaa valmistumisen prosessia, mutta sisäistä paloa ei voi opettaa. Jotta kirjoittaja yltäisi kirjailijaksi, hänellä siis täytyy olla sisäistä paloa ja omaa sanottavaa. Myös laaja humanistinen sivistys olisi hyväksi.

Itsensä markkinoimisen taito alkaa Liukkosen mielestä olla nykykirjailijoilla hallussa.

– Kaikki ovat sisäistäneet sen ajatuksen, että itseä pitää markkinoida. On hyvä, että jotkut kirjailijat pystyvät siihen. Minusta kaikkien ei kuitenkaan tarvitse osata sitä, vaan kirjoittaminen on tärkeämpää. Markkinointiin löytyy kyllä ammattilaisia.

Uusi koulutus jo ehkä vuoden päästä

Gummerus sulattelee parhaillaan kokemuksia ensimmäisestä kirjailijakoulustaan ja miettii, missä muodossa sitä voisi jatkaa.

– Mahdollisesti voimme aloittaa uuden kurssin jo ensi vuonna. Sen pääsyvaatimuksena on valmis käsikirjoitus. Jos siis on jo idea mielessä, kannattaa kirjoittaa sitä eteenpäin ja työstää mahdollisimman valmiiksi.

Jos koulu alkaa, sinne otetaan todennäköisesti yli kolmekymppisiä jo muussa ammatissa toimivia ihmisiä: esikoisromaaneita kustantajille tarjoavat kirjoittajat ovat Liukkosen mukaan yhä harvemmin enää nuorukaisia.

– Esikoiskirjailijat ovat nykyään selvästikin varttuneempia kuin aikaisemmin. He ovat usein myös hyvin koulutettuja. Kirjallisuus on kulkenut heidän mukanaan kuitenkin jo pitkään, mahdollisesti lapsesta saakka.

Kirjailijaksi kasvaminen ei ole helppoa

Tero Liukkonen on itsekin kirjailija. Kaksi runokokoelmaa, neljä romaania ja kirjallisuudentutkimuksia julkaissut ammattilainen arvelee, että muiden kouluttamisesta on ollut hyötyä myös itselle.

– Muiden tekstiä katsoessa oppii monenlaista. Ehkä kaikkein eniten olen tällä kerralla oppinut, minkälainen psyykkinen prosessi on taitelijaksi tai kirjailijaksi valmistuminen. Siinä vaaditaan aika paljon voimavaroja, eikä se ei ole helppoa.

Kiuruvetiselle Heidi Jaatiselle esiromaanin julkaisu oli unelmien täyttymys. Kuuntele tuoreen kirjailijan haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat