Gullspång ja Tukholman Energia yhteen

Imatran Voiman omistama ruotsalainen voimayhtiö Gullspång ja Tukholman kaupungin energiayhtiö aiotaan yhdistää. IVO ja Tukholman kaupunki aloittavat tätä koskevan selvitystyön.

Tavoitteena on yhtiöiden fuusioiminen uuteen puoliksi omistettuun voimayhtiöön, sanoi IVO:n toimitusjohtaja Heikki Marttinen Helsingissä. Neuvottelut pyritään Marttisen mukaan saamaan päätöksen ensi vuoden alkupuolella. Stockholm Energillä ja IVO:lla on ennestään yhteistyötä Birka Kraftissa ja jo aiemmin solmittu yhteistyösopimus.

Mikäli Stockholm Energi ja Gullspång fuusioidaan, tulee uudesta yhtiöstä Ruotsin kolmanneksi suurin energiayhtiö, jolla on noin 810000 asiakasta. Sen sähkönmyynti olisi yhteensä noin 29 terawattituntia, lämmönmyynti noin 7 terawattituntia ja liikevaihto noin 13,5 miljardia kruunua.
-Uskon, että yhtiöiden yhdistäminen vaikuttaa myönteisesti IVO:n arvoon. Se tarjoaa etuja ja synergiaa molemmille yhtiöille, sanoi Marttinen.

Ne muodostavat hänen mukaansa yhdessä organisaatioltaan ja kooltaan kustannustehokkaan ja kehityskykyisen yhtiön, joka täyttää avautuneiden sähkömarkkinoiden edellyttämät vaatimukset. Gullspång Kraftin nykyinen pörssiarvo on noin 11 miljardia Ruotsin kruunua. IVO omistaa osakkeista yli 90 prosenttia. Stockholm Energin puolestaan omistavat kokonaan Tukholman kaupunki ja Stockholms Stadshus AB.

Imatran Voiman liikevaihdosta uuden yhtiön osuus olisi runsaat 30 prosenttia. Marttisen mukaan IVOn ensi vuoden liikevaihdoksi arvioidaan noin 20 miljardia kruunua. IVOn osuus osuus uuden voimayhtiön liikevaihdosta olisi noin 7 miljardia kruunua.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat