Guggenheimin pääjohtaja: Suomalaisten suurin ongelma itsetunnon puute

Helsinkiä uuden museon sijoituspaikaksi tutkivan Guggenheimin pääjohtajan Richard Armstrongin mukaan Suomen suurin ongelma on itsetunnon puute ja turha vaatimattomuus.

Armstrong sanoo MTV3:n haastattelussa, ettei hän ole ainakaan vielä löytänyt muita suuria puutteita Helsingistä kuin "tietyt kemialliset elementit". Niillä hän kertoo tarkoittavansa itsetunnon puutetta ja turhaa vaatimattomuutta.

- Ne ovat ominaisuuksia poliittisesta perimästänne, mutta nyt maa edistyy ilmiselvästi. Katsotaan, onko aika kypsä, onko se oikea paikka, olemmeko me oikeita kumppaneita ja onko aihe sopiva.

Guggenheim on aloittanut selvityksen Helsingin sopivuudesta uuden museon sijoituspaikaksi. Tutkimusryhmä on käynyt kaksi kertaa Helsingissä, faktatietoja kysellään eri tahoilta ja aivoriihi aloittaa toimintansa New Yorkissa.

Kylmyys voi olla Suomen etu

Armstrongin mukaan Suomen ankara talvi ei sen sijaan ole este museolle, päinvastoin.

- Ei se ole haitta, taiteesta ja sisäurheilusta pidetään varsinkin siellä, missä ulkona on kylmä. Voisi sanoa, että ei ole mikään haitta, jos ilmasto on pimeä ja kylmä. Se saattaa olla etu.

Helsinki maksaa vuoden kestävästä selvityksestään kaksi miljoonaa euroa. 500 000 euroa tulee Suomen Kulttuurirahaston yksityisistä varoista, 250 000 euroa Svenska Kulturfondenilta ja loput katetaan helsinkiläisten veronmaksajien kustannuksella kaupunginhallituksen päätöksen mukaan.

Armstrong vastaa hieman hämmästyneenä kysymykseen, ovatko selvitykset säätiön tapa tehdä rahaa.

- Ei oikeastaan. Se on erikoisella tavalla molemmille osapuolille mahdollisuus selvittää yhteiset ja yhdistävät tekijät. Usko pois, ettei sijoittamanne raha ei ole suurta riskinottoa eikä selvitysten teko ole tapamme rahoittaa museota.

Katso Merja Sundströmin juttu New Yorkista (Seitsemän uutiset 17.2.2011)

Lue myös:

    Uusimmat