Guggenheimille outo hidaste

Uuden taidemuseon rakentamishanke viivästyy edelleen. Ylipormestari Jussi Pajunen ei tuo esitystä vielä ensi maanantaina kaupunginhallitukselle, kuten oli odotettu.

Valtuuston päätettäväksi Guggenheim-museon rakentaminen tulee aikaisintaan 25. huhtikuuta 2012. Valtuuston edellinen kokous 11. huhtikuuta on rauhoitettu pääkaupungin 200-vuotisteeman juhlimiseen eikä silloin oteta esille mitään riidanalaisia asioita.

MTV3:n saamien tietojen mukaan sopimusesityksessä on vielä useita avoimia asioita. Helsinki neuvottelee tiettävästi Guggenheimin kanssa paremmista sopimusehdoista.

Päättämättä on mahdollinen sopimussanktio eli jos nykyinen kaupunginvaltuusto päättää jatkaa yhteistyötä Guggenheim-säätiön kanssa mutta seuraava, lokakuussa valittava valtuusto ei antaisikaan lupaa kaavamuutokseen ja uuden talon rakentamiseen. Helsingin tavoitteena on saada peruuntumissakko mahdollisimman pieneksi.

Tulossa korkeintaan kihlaus

Nyt istuva kaupunginvaltuusto ei voi tehdä sitovaa päätöstä uuden museon rakentamisesta juuri välttämättömän kaavamuutoksen hitauden takia. Sen sijaan nykyinen valtuusto voi antaa Guggenheimille lopullisen rukkaset, äänestää Pajusen esityksen nurin eikä seuraava valtuusto voi siihen enää palata.

Nyt on siis tulossa korkeintaan kihlaus Guggenheimin ja Helsingin kaupungin välille. Perustettava säätiö alkaisi kerätä virallisesti rahoitusta, julistaa arkkitehtikilpailun ja alkaa suunnitella museon toimintaa ja yhteistyötä Helsingin taidemuseon kanssa.

Varsinainen sopimus yhteistyöstä vaatii vielä toisen osapuolen, Guggenheim-säätiön hyväksynnän ehdoille. Vaikka kosinut sulhanen tyytyisi myötäjäisiin (23 miljoonaa euroa) liitosta tehtäisiin kuitenkin määräaikainen, suunnitelman mukaan 20 vuoden yhteistyö. Sen jälkeen rakennus jää omistajalleen Helsingin kaupungille.

Katso Aino Huilajan juttu Abu Dhabista (Seitsemän uutiset 14.3.2012)

Lue myös:

    Uusimmat