Guggenheim suljetaan Berliinissä

Saksan suurin pankki, Deutsche Bank, sulkee rahoittamansa Guggenheim -museon Berliinissä tämän vuoden loppuun mennessä. Pankki perustelee yllättävää ilmoitustaan sillä, että se haluaa rakentaa suhteensa Guggenheim -säätiön kanssa uudelle pohjalle. Pankki suunnittelee näyttelytilaan vuorovaikutuskeskusta, jossa politiikka, talous ja kulttuurielämä kohtaavat toisensa.

Vuoden loppuun mennessä toimintansa lopettava Berliiniin Guggenheim -museo ei juuri erotu Unter den Lindenin katukuvasta. Ei suuria kylttejä, ei silmään pistävää arkkitehtuuria.

Vain kuuluisa nimi yli 90-vuotiaan pankkitalon oven päällä paljastaa, että pohjakerroksessa sijaitsee yksi maailman viidestä Guggenheim -museosta.

Noin 50 metriä pitkän, 8 metriä leveän ja 6 metriä korkean hallin seiniä täyttää parhaillaan ”Found in Translation” -näyttely. Siinä joukko taiteilijoita pohtii monimediaalisin keinoin kielen ja käännöksen merkitystä nopeasti yhdentyvässä maailmassa.

Muutaman askelman raput vievät pieneen museomyymälään. Pankin tyhjälle sisäpihalle avautuvan ikkunan edessä voi juoda kahvit tai lusikoida päivän keiton. Myyntivalikoimaa leimaavat halvat taidekirjat ja yksinkertaiset matkamuistot. Kaupasta voi ostaa myös paistinhanskoja ja linnunsiemeniä.

Solomon R. Guggenheim -säätiön ja Deutsche Bankin 1997 perustamaa museota ei tueta verovaroilla. Parhaasta mahdollisesta sijainnistaan huolimatta sen kävijämäärä on ollut laskusuunnassa. Huippuvuonna 2007 kävijöitä oli 147 000, viime vuonna enää 124 000. Pääsylippu maksaa neljä euroa.

Museossa on järjestetty 14 vuoden aikana 57 näyttelyä, joihin on tutustunut Deutsche Bankin mukaan 1,8 miljoonaa ihmistä. Näyttelyistä 17 on ollut tilaustöitä, joista useimmat on asetettu esille myöhemmin myös New Yorkissa ja Bilbaossa.

Kilpailu on kovaa

Berliinissä Guggenheim kilpailee huomiosta 37 taidemuseon ja 60 gallerian kanssa. Kaupungin suosituin taidemuseo on eurooppalaisia mestarimaalareita esittelevä Gemäldegallerie, jossa käy vuosittain yli 350 000 ihmistä. Lähes yhtä pidetty on nykytaidetta esittelevä Neue Nationalgallerie.

Vetovoimaisimpia Berliinin 157 museon joukossa ovat Vähä-Aasian arkeologisia löytöjä esittelevä Pergamon -museo sekä taidetta ja muinaista Egyptiä esittelevä Neue Museum. Molempien vuotuinen kävijämäärä ylittää miljoonan.

Tilastoissa heijastuu Berliinin suosio matkakohteena. Kolmen ja puolen miljoonan asukkaan kaupungissa vierailee vuosittain yli 10 miljoonaa matkailijaa. Keskimääräinen oleskeluaika on kaksi ja puoli päivää.

Parhaillaan Guggenheimissa esillä olevaa Found in Translation -performanssia seuraa huhtikuussa tilateoksistaan tunnetun slovakialaisen Roman Ondakin näyttely. Vielä ennen museon sulkemista 510 neliömetrin suuruisessa tilassa ovat esillä meksikolaisen konseptitaiteilijan Gabriel Orozcon ja amerikkalaisen valokuvataiteilijan Cindy Shermanin näyttelyt.

Museon sulkeuduttua Deutsche Bank ja Guggenheim -säätiö aikovat ilmoituksensa mukaan toteuttaa yhdessä "valikoituja projekteja".

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat