Guggenheim-keskustelu kuumenemassa

Helsingin kaupunginvaltuustossa on ensi maanantaina odotettavissa kuumaa keskustelua kaupunkiin suunnitellusta Guggenheim-museosta, kun valtuutetut pääsevät esittämään kysymyksiä kohutusta museosta. Keskeisenä aiheena on todennäköisesti hankkeen rahoitus.

Aikataulu on pitänyt

Helsingin kaupungin lehdistöpäällikkö Tapio Karin mukaan selvitys Guggenheim-museon mahdollisesta tulosta ei ole vielä loppusuoralla, vaan se valmistuu alkuperäisen suunnitelman mukaan tämän vuoden loppuun mennessä. Nyt kyse on tilannekatsauksesta, jonka yhteydessä halutaan kuulla valtuuston kommentteja.

Tulevaisuuden museo?

Asiasta on järjestetty jo useita avoimia keskustelutilaisuuksia kevään aikana. Pääkaupungin edustajana selvitystyössä olevan Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallén-Kallela-Sirenin mukaan tunnelma niissä on ollut hyvä.

-Olemme saaneet erinomaista palautetta taiteilijoilta ja taidekentältä. Olemme käyneet hyvin syvällistäkin keskustelua siitä, mikä on museoiden tulevaisuus ja ihmisten mahdollisuudet olla osana niiden toimintaa. Interaktiivisuus on nyt selvästi päivän sana, Gallén-Kallela-Siren kertoo.

Viikon päästä kaupunginvaltuuston eteen tulee on koko Guggenheim-museon kärkijohto: säätiön pääjohtaja Richard Armstrong sekä säätiön apulaisjohtajat Ari Wiseman ja Juan Ignacio Vidarte. Wiseman ja Vidarte johtavat selvitystyötä, jossa tutkitaan mahdollisuutta perustaa Helsinkiin Guggenheim-museo. Vidarte on myös Bilbaon Guggenheim-museon johtaja ja vastuussa säätiön globaaleista strategioista.

Vuoden kestävä selvitystyö maksaa vajaat kaksi miljoonaa euroa. Jos selvitystyö on myönteinen Helsingille, alkaa museon todellinen suunnittelu.

Lue myös:

    Uusimmat