Guatemalan rauhansopimus allekirjoitetaan sunnuntaina

Vuoden viimeinen sunnuntai on tärkeä päivä jokaisen guatemalalaisen elämässä. Päivä merkitsee keskiamerikkalaiselle Guatemalalle uuden aikakauden alkamista pitkän ja tuhoisan sisällissodan jälkeen.

Maan pääkaupungissa Guatemala Cityssä ihmiset kokoontuvat sunnuntaina keskusaukiolle seuraamaan lopullisen rauhansopimuksen juhlallista allekirjoittamista. Suuri osa juhlijoista ei edes muista rauhan aikaa, sillä siitä on vierähtänyt jo 36 vuotta.

Kysymykseen kuka voitti sisällissodan saa monelta vastauksen: Guatemalan kansa. Monen vasemmistolaisen mielestä sen voitti kuitenkin armeija.

Guatemalan kongressi hyväksyi joulunalusviikolla armahduslain osana lopullista rauhansopimusta. Sen mukaan sisseistä ja sotilaista tulee yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, joille järjestetään ammattikoulutusta ja työpaikkoja. Menneet unohdetaan ja annetaan anteeksi. Vain sotarikoksista tuomitaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat