Guantánamon nuorin vanki saattaa myöntää syyllisyytensä

Guantánamon vankilan nuorimman vangin oikeudenkäynnin on määrä jatkua tänään amerikkalaisessa sotilastuomioistuimessa.

Kahdeksan vuotta Guantánamossa pidätettynä ollutta Kanadan kansalaista Omar Khadria syytetään muun muassa amerikkalaissotilaan murhasta, salaliitosta ja vakoilusta. Khadr oli 15-vuotias, kun hänet otettiin kiinni Afganistanissa.

Khadrin kerrotaan asianajajiensa välityksellä käyneen neuvotteluja tuomiosopimuksesta, joka tuotaisiin oikeudenistuntoon tänään. Vahvistamattomien tietojen mukaan Khadr myöntäisi syyllisyytensä, jolloin hänet tuomittaisiin sopimuksen perusteella kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Ensimmäisen vuoden Khadr istuisi Guantánamossa, muut seitsemän kanadalaisessa vankilassa.

Khadrin kanadalainen asianajana Dennis Edney ei ole suostunut kommentoimaan mahdollista tuomiosopimusta. Aiemmin Khadr on kiistänyt kaikki syytteet.

Tuomiosopimus keskeyttäisi oikeudenkäynnin, joka on ensimmäinen presidentti Barack Obaman virkakaudella. Jos oikeudenkäyntiä jatketaan, nyt 24-vuotiasta Khadria odottaa elinkautinen vankeus.

Sekä Amnesty International että YK ovat kyseenalaistaneet Khadrin oikeudenkäynnin, koska häntä syytetään alaikäisenä tehdyistä teoista.

(MTV3 - AP - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat