Guantanamon laillisuutta puidaan USA:n korkeimmassa oikeudessa

USA:n korkein oikeus on aloittanut kahden Guantanamon vankileirillä pidettävän ulkomaalaisen tekemän vetoomuksen käsittelyn. Tuleva päätös voi vaikuttaa koko terrorisminvastaiseen sotaan.

Guantanamon tukikohdassa Kuubassa on yli 600 vankia. Suurin osa vangeista on ollut eristyksissä yli kaksi vuotta vain odottamassa hamassa tulevaisuudessa alkavaa sotaoikeudenkäyntiä.

Guantanamo otettiin käyttöön presidentti Bushin poikkeusmääräyksellä. Sen perusteella Afganistanissa talebanin riveissä taistelleet vangit määritellään vihollistaistelijoiksi. Nyt korkein oikeus pohtii, pitäisikö kahdelle vetoomuksen tehneelle antaa mahdollisuus puolustautua myös siviilituomioistuimessa.

- Tämä on moneen vuoteen tärkein kansallista turvallisuutta koskeva asia korkeimmassa oikeudessa Siinä pureudutaan peruskysymykseen, pitäisikö presidentille asettaa rajat kriisin aikana vai pitäisikö meidän aina vain noudattaa hänen päätöksiään, oikeustieteiden professori Neal Katyal Georgetownin yliopistosta kertoo.

Vankeja on kaikkiaan 44:stä eri maasta, joten korkeimman oikeuden tulevaa päätöstä odotetaan eri puolilla maailmaa.

Jos vangit saavat myöhemmin vedota liittovaltion tuomioistuimiin, Guantanamo menettää merkitystään. Jos korkein oikeus taas pitää nykyistä menettelyä perustuslain mukaisena, Bushin tapa taistella terrorismia vastaan saa tärkeän hyväksynnän.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 20.04.2004).

Lue myös:

    Uusimmat