Guantanamon kuulustelut hoidetaan kiinalaisin opein

Amerikkalaiset ovat käyttäneet Guantanamon terroristiepäiltyjä kuulustellessaan kiinalaisilta opittuja menetelmiä, kertoo sanomalehti New York Times.

Kuulustelumenetelmät perustuvat Yhdysvaltojen ilmavoimien vuonna 1957 laatimaan tutkimukseen. Siinä selviteltiin, millaisia menetelmiä kiinalaiset olivat käyttäneet Korean sodassa vangeiksi joutuneita amerikkalaissotilaita vastaan.

Tutkimuksessa sosiologi Alfred D. Biderman kertoi haastatteluista, joita hän oli tehnyt sotavankeudesta Pohjois-Koreasta palanneiden amerikkalaissotilaiden kanssa. Sotavangit olivat vankeudessa tunnustaneet muun muassa syyllistyneensä biologiseen sodankäyntiin ja erilaisiin hirmutekoihin.

Guantanamon kuulustelumetodeista on saatu tietoa asiantuntijoilta, joita kuultiin Yhdysvaltain senaatissa kesäkuun puolivälissä.

Nälkiinnyttämistä ja likaa

Sotilaiden ja keskustiedustelupalvelu CIA:n kuulustelumenetelmät perustuvat vuonna 2002 laadittuun SERE-koulutusohjelmaan. Ohjelman laatijat eivät New York Timesin mukaan kaikesta päättäen tienneet, että menetelmät olivat yksityiskohtia myöten lähes samat kuin Bidermanin tutkimuksessa kuvaillut.

Biderman luonnehti "yhdeksi kiinalaisten käyttämäksi kidutuksen muodoksi" vankien pakottamista seisomaan hyvin pitkiä aikoja. Muita olivat esimerkiksi "puolinälässä pitäminen", "haavojen hyväksikäyttö" ja "lika, saastainen ympäristö".

Senaatin asevoimavaliokunnan puheenjohtaja Carl Levin sanoo, että "kaikki amerikkalaiset olisivat tyrmistyneitä" kuulustelumenetelmien alkuperästä.

- Erityisen hämmentävää on, että näillä menetelmillä hankittiin vääriä tunnustuksia, Levin sanoi.

Presidentti George W. Bush on puolustanut Guantanamon kuulustelukäytäntöjä sillä, että niiden avulla on hankittu ratkaisevan tärkeitä tietoja ja estetty uusia terrori-iskuja.

Kongressi kielsi vuonna 2005 sotilaita käyttämästä kuulusteluissa pakkokeinoja. CIA:lla on edelleenkin presidentin valtuutus käyttää useita salaisia "vaihtoehtomenetelmiä".

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat