Guantanamo-vangit jakavat mielipiteet EU:ssa

EU-maat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, pitäisikö Euroopan ottaa vastaan Guantanamon vankileiristä vapautuvia vankeja. Asiaa on käsitelty ulkoministerikokouksessa Brysselissä.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana on sitä mieltä, että Euroopan tulisi suhtautua myönteisesti, mikäli Yhdysvallat pyytää siltä apua vankien sijoittamisessa.

Ainoastaan muutama jäsenmaa on suhtautunut positiivisesti vankien vastaanottamiseen. Puheenjohtajamaa Tshekin mielestä jokaisen EU-maan olisi saatava itse päättää ottaako se vankeja vastaan.

Esimerkiksi Hollanti ja Itävalta ovat sanoneet, että ne eivät ole valmiita ottamaan vastaan Guantanamon vankeja.

Suomen ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan EU:n pitäisi auttaa Yhdysvaltoja ongelmassa. Stubbin mielestä EU voisi ottaa vastaan vankeja, joita ei ole syytetty mistään rikoksesta, mutta jotka eivät voi palata kotimaahansa.

Stubb totesi jo aiemmin, että mikäli Suomi ottaa vastaan Guantanamon vapautettuja vankeja, he ovat pakolaisia, jotka eivät voi palata omaan maahansa.

Toistaiseksi Yhdysvallat ei ole esittänyt virallista pyyntöä EU:lle vankien vastaanottamiseksi.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat