Guantanamo-oikeudenkäynnit etenevät Yhdysvalloissa

Australiasta, Jemenistä ja Kanadasta kotoisin olevat Guantanamon vangit ovat saamassa viralliset syytteet terrorismin tukemisesta. Guantanamossa jo viisi vuotta vangittuina olevista lähes 400 vangista yksikään ei ole tähän mennessä saanut syytettä.

Guantanamon ulkomaalaisten vankien oikeusprosessit etenevät. Yhdysvaltalainen sotilassyyttäjä antoi varhain tänä aamuna Suomen aikaa ensimmäiset syytteet kolmea vankia vastaan.

Viime vuonna hyväksytyn erityisjärjestelyn mukaan toisen viranomaisen pitää vielä hyväksyä syytteet, ennen kuin Australiasta, Jemenistä ja Kanadasta kotoisin olevia vankeja voidaan syyttää virallisesti. Heitä syytetään muun muassa terrorismin tukemisesta ja aseiden toimittamisesta al-Qaidalle.

Yhdysvallat on pitänyt vankeja Guantanamossa jo viisi vuotta, eikä siellä tällä hetkellä olevista 395 vangista yhtään ole asetettu syytteeseen. Vankeja on ollut Guantanamossa yhteensä lähes 800.

Korkein oikeus päätti vuonna 2004, että pidätetyillä tulisi olla oikeus oikeudenkäynteihin Yhdysvaltain oikeusistuimissa. Viime vuonna presidentti George W. Bush kuitenkin allekirjoitti lain, joka vei vangeilta tämän oikeuden.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat