Grönlannin sulamisalue kolminkertaistunut

Vaikka tilanne on dramaattinen, ei Merentutkimuslaitoksen tutkija ole menettänyt toivoaan.

Kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta on saatu uusia todisteita Pohjoiselta jäämereltä. Grönlannin sulamisalue kolminkertaistunut verrattuna vuoteen 1987.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Merentutkimuslaitoksen erikoistutkija Jari Haapala pitää tilannetta dramaattisena.

- Joku muu voisi sanoa, ettei ole dramaattinen, mutta minun mielestäni on.

Haapalan mukaan suurista muutoksista on kuitenkin vaikea erottaa ihmisen vaikutus ja luonnollinen vaikutus.

Merenpinta nousee tällä hetkellä 3,1 millimetriä vuodessa. Grönlannin osuus noususta on vielä pieni, mutta Haapalan mukaan se tulee kasvamaan aikojen kuluessa. Jos ilman hiilidioksidipitoisuus jatkaa nousuaan, jäätiköiden sulaminen jatkuu kiihtyvällä tahdilla.

- Kuitenkin on pakko olla optimistinen ja uskoa, että meneillään oleva kehitys on pystyttävä pysäyttämään, Haapala sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat