Greenpeace yrittää saadaa teollisuuden jättämään vanhan metsän puut

Ympäristöjärjestö Greenpeace on on palkannut yhden työntekijän, joka keskittyy vanhojen metsien suojelukampanjan vetämiseen. Greenpeace vaatii jättämään suojaa vailla olevat vanhat metsät hakkuiden ulkopuolelle.

Ympäristöjärjestö Greenpeace on perustanut Pohjoismaihin alueellisen toimiston, jonka muodostavat Suomen, Ruotsin ja Norjan entiset kansalliset toimistot. Suomeen järjestö on palkannut yhden työntekijän, joka keskittyy vanhojen metsien suojelukampanjan vetämiseen. Greenpeace vaatii jättämään suojaa vailla olevat vanhat metsät hakkuiden ulkopuolelle. Metsäkampanjasta vastaava Hanna Kivisen mukaan Suomessa on tällä hetkellä 200 000 hehtaaria suojelun ulkopuolella olevia vanhoja metsiä. Pääosa niistä sijaitsee valtion mailla.

Kansainvälinen Greenpeace pyrkii vaikuttamaan kansainvälisiin metsäteollisuusyrityksiin siten, että ne eivät käyttäisi vanhoista metsistä peräisin olevaa puuta, kertoi järjestön kansainvälisen metsäkampanjan koordinaattori Christoph Thies. Greenpeace hyväksyy kuitenkin vanhojen metsien paikallisen ja pienimuotoisen hyödyntämisen, jos se katsotaan välttämättömäksi. Suomessa Greenpeace keskittyy vanhojen metsien suojelun ohella myös kansainvälisen FSC-sertifikaatin kehittämiseen.

Lue myös:

    Uusimmat