Greenpeace: Tuulivoima voi tuottaa viidenneksen energiasta 2030

Viidennes maailman energiasta voitaisiin tuottaa tuulivoimalla jo 20 vuoden päästä, väittää Greenpeace tänään julkistetussa raportissaan. Laskelma perustuu optimistisimpaan skenaarioon, jonka ympäristöjärjestö on laskenut kansainväliseen tuulivoimakatsaukseensa.

- Kansainvälisillä markkinoilla tuulivoima kasvoi viime vuonna jopa 41,7 prosenttia, kun keskiarvo vuosittaiselle kasvulle on ollut 28,6 prosenttia viimeisen 13 vuoden ajan, sanoi Kansainvälisen Tuulivoima Neuvoston (GWEC) sihteeri Steve Sawyer.

Greenpeacen skenaario esittää, että 2020 tuulivoima tuottaisi 2 600 TWh energiaa, eli 11,5-12,3 prosenttia maailman ennustetusta energiantuotannosta. 2030 määrä voisi olla jo 5 400 TWh, eli 18,8-21,8 prosenttia maailman energiasta.

Maltillisena ennusteena raportti mainitsee YK:n energiajärjestön näkemyksen, jonka mukaan tuulivoima kolminkertaistuu seuraavan vuosikymmenen aikana ja kattaa siten vain 4,8 prosenttia mailman energiasta vuonna 2020. Välimallin skenaariona ympäristöjärjestö esittelee nykyisiin teollisuuslukuihin perustuvan laskelman, jossa tuulivoima kattaisi 9,5 prosenttia energiasta 2020.

- Jo kymmenen vuoden ajan tuulivoima on ylittänyt meidän optimistisimman skenaarion jokavuosi, Sawyer sanoi.

Jos Greenpeacen optimisin skenaario toteutuisi, se säästäisi raportin mukaan 34 miljardia tonnia hiilidioksipäästöjä vuonna 2030.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat