Greenpeace: kriisi vuonna 2000

Ainakin 25000 kasvi -ja eläinlajia saattaa kadota, ja 20 miljoonaa hehtaaria maailman aarniometsistä tuhoutua vuoteen 2000 mennessä, sanoi ympäristöjärjestö Greenpeace tänään.

-Tämän kehityksen kääntämiseksi on otettava merkittäviä askeleita ennen vuosituhannen vaihdetta, sanoi järjestön toimitusjohtaja Thilo Bode. -Uusiutuvien luonnonvarojen - maan, metsän, makean veden, rannikoiden, kalavesien ja kaupunki-ilman - käyttö ylittää selvästi niiden uusiutumiskyvyn, jatkoi Bode.

Järjestön mukaan Etelänapamantereen Larsen B -jääkuori saattaa romahtaa vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Larsen B on kooltaan 15000 neliökilometriä. Jäämanner on kärsinyt maailmanlaajuisista lämpötilojen nousuista. Tutkijoiden mukaan alueen lämpötilat ovat nousseet 1940-luvulta keskimäärin 2,5 astetta.

Lähes 80 prosenttia maailman aarniometsistä on jo tuhottu, ja Greenpeace on perustanut ennusteensa vuodelle 2000 käynnissä olevien hakkuiden mukaan. Metsien runsas luonnonkirjo kapenee järjestön mukaan vuosi vuodelta, kun tuhannet eliölajit kuolevat sukupuuttoon niiden elinalueiden kadotessa.

Greenpeace esitti vuosikertomuksensa julkistamisen yhteydessä kuusi "minimikeinoa" luonnon suojelemiseksi. Järjestö vaati hallituksia kieltämään PVC-muovin, estämään uusien öljynporauslupien myöntämisen, poistamaan ydinenergian käytön asteittain, lopettamaan aarniometsien hakkuut, vähentämään teollisen kalastuksen puoleen nykyiseltä tasolta ja estämään geneettisesti muunnellun viljan vapaan pääsyn markkinoille. -Näiden vaatimuksien täyttäminen on ehdottomasti vähintä, mitä voidaan tehdä planeetan pelastamiseksi tuleville sukupolville, sanoi Bode.

Lue myös:

    Uusimmat