Gramex jakoi 19 miljoonaa euroa musiikintekijöille

Levy-yhtiöt käärivät jälleen muusikoita suuremmat korvaukset tekijänoikeusjärjestö Gramexilta.

Gramex jakoi viime vuonna lähemmäs 19 miljoonaa euroa musiikille, mistä summasta äänitteiden tuottajat saivat liki kymmenen miljoonaa.

Taiteilijoiden keskimääräinen korvaus oli hieman alle 800 euroa vuodessa, kun tuottajilla vastaava luku oli runsaat 4 500 euroa.

Korvauksista hieman alle 12 miljoonaa euroa meni kotimaiselle ja loput ulkomaiselle musiikille. Suuri osa ulkomaisenkin musiikin tuottajakorvauksista maksetaan kansainvälisten levy-yhtiöiden Suomessa toimiville tytäryhtiöille tai lisenssin haltijoille.

Gramex kerää tekijänoikeuskorvauksia äänitteiden ja musiikkivideoiden käytöstä. Rahaa tulee esimerkiksi radioilta sekä tilaisuuksista, joissa musiikkia soitetaan.

Gramex edustaa yli 50 000:ta kotimaista muusikkoa ja äänitetuottajaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat