Graal – myyttien myytti

Graalin myytistä on luultavasti kirjoitettu enemmän kuin mistään muusta tarunhohtoisesta esineestä.

Keskiaikaisessa runoudessa Graal mainitaan salaperäisenä pyhänä esineenä, jonka omistaja sai kaiken maallisen ja taivaallisen onnen, mutta jonka vain puhdassydäminen saattoi löytää. Toisne uskomuksen mukaan Graal taas oli malja, josta Jeesus opetuslapsineen nautti viimeisen ehtoollisen ja johon sittemmin oli vuodatettu ristiinnaulitun Vapahtajan veri.

Yksikään kirjoitus ei kuitenkaan osaa sanoa mitään varmaa Graalin alkuperästä, vaiheista tai edes sen ominaisuuksista. Erilaiset teoriat, tarinat ja legendat ovat usein ristiriidassa keskenään, eikä niistä yhdelläkään ole kovin tukevaa todellisuuspohjaa.

Viimeisin Graalin ympärillä käyty kohina liittyy Dan Brownin kirjaan Da Vinci -koodi. Kirjan teoriat ovat monen mielestä vallankumouksellisia, toisten mielestä taas hölynpölyä, mutta väittely kirjan tiimoilta on joka tapauksessa ollut runsasta.

Malja vai jalokivi?

Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt: 26: 26 - 27.)

Kristillisessä mytologiassa Pyhä Graal on sekä Kristuksen viimeisellä aterialla käyttämä ehtoollismalja että se astia johon Joosef Aramatialainen keräsi talteen Kristuksen veren.

Monet tutkijat ovat kuitenkin epäilleet Joosef Aramatialaisen olemassaoloa. Hänen roolinsa Raamatussa on pieni, ja häntä on väitetty pelkäksi kuvitteelliseksi tarinankuljettajaksi. Raamattu on ylipäätään huono lähdekirja Graalin myytille, sillä tarinat siitä ovat syntyneet myöhemmin.

Kristillisen legendan mukaan Joosef vei Graalin maljan Britanniaan ja perusti sinne veljeskunnan vartioimaan sitä. Veljeskunnan olemassaoloa ei ole tietenkään todistettu, mutta salaliittoteoriat tietävät yhdistää sen myöhempien aikojen temppeliherrojen ritarikuntaan ja Siionin luostari -nimiseen salaseuraan.

Kokonaan toisen legendan mukaan Graal taas on jalokivi, joka tippui Luciferin kruunusta kun hänet heitettiin taivaasta alas. Tämän tarinan mukaan Graal on taivaallinen aarre ja viimeinen jäänne muinaisesta paratiisista.

Graalin ominaisuudet riippuvat siihen yhdistetystä myytistä, mutta kristillisessä perimässä se on pyhityksen ja lunastuksen vertauskuva, jolla on "ihmeellisiä voimia". Toisaalla se on nähty myös runsaudensarvena tai jopa porttina maagiseen rinnakkaismaailmaan.

Kelttien tarinoista kirkon myytiksi

Myytti Graalista voi olla lähtöisin myös kristinuskon ulkopuolelta, sillä kelttien ikivanhoihin perinteisiin kuuluvat kertomukset maagisesta maljasta tai padasta, joka herättää kuolleet henkiin, tuottaa loputtomasti ruokaa tai tunnistaa oikean kuninkaan. Yksi selitys kristillisen Graalin myytille voisikin olla kirkon pyrkimys heikentää pakanaperinteitä. Jos kelttien taikamaljamyytistä haluttiin tehdä kristillinen, niin mikäpä olisi ollut parempi vastine kuin Kristuksen viimeisen ehtoollisen malja.

Teorioita kirkon alulle laittamasta myytistä on muitakin, sillä on arveltu, että roomalaiskatolinen kirkko kehitti Graalin mystifioidakseen ja vahvistaakseen ehtoollissakramentin rituaalia. Tätä ajatusta tukee se, että Graalin myyttiä ei juuri tunneta nykyisten tai entisten roomalaiskatolisten maiden ulkopuolella. Graal ei esimerkiksi ole osa itäisten ortodoksikristittyjen kulttuuria ja perimätietoa.

Kuva: Shutterstock

Selityksiä sille, että Graal on vain länsimainen myytti, on toki muitakin. Länsimaiden kulttuuriperintö on ollut pitkälti yhteinen aina Rooman valtakunnan luhistumisesta lähtien. Erityisesti keskiajalla runonlaulajat mystifioivat Graalia ja se liitettiin vahvasti osaksi Kuningas Arthurin legendaa.

Neljä Graalin maljaa?

Legendaarinen kuningas Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat kaikista Graalin etsijöistä tunnetuimpia, ja nämä legendat sekoittuvatkin monessa keskiaikaisessa tarinassa. Näiden tarinoiden alullepanija saattaa olla Chrétien de Troyesin 1100-luvun lopussa kirjoittama tarina Graalista ja rammasta Kalastajakuninkaasta, jonka hoviin pyöreän pöydän ritari Percival saapuu.

Saksalainen ritarirunoilija Wolfram von Eschenbach jatkoi Kalastajakuninkaan tarinaa eeppisessä runossaan Parzival, joka puolestaan innoitti Richard Wagneria säveltämään Lohengrin- ja Parsifal-oopperat 1800-luvun lopulla. Graalista kasvoi siis keskiajalla suuri tarina, jonka kaiut kuuluvat vahvana vielä tänäkin päivänä.

Graalin myytti kukoisti keskiajalla erityisesti ristiretkeläisten keskuudessa, sillä he olivat innokkaita reliikkien metsästäjiä. Pyhäinjäännösten etsiminen johti myös niiden väärentämiseen ja moniin huijauksiin, mikä on osaltaan hämärtänyt Graalin historiaa yhä pahemmin.

Historia tuntee peräti neljä erilaista Graaliksi väitettyä maljaa, joista kaksi on säilynyt nykypäivään asti. Valenciassa säilytetään akaattikuppia, joka tunnetaan nimellä santo câliz ja Genovan katedraalissa on yhä vihreästä lasista tehty sacro catino, jonka kauan luultiin olevan smaragdia.

Uusi tulkinta

Da Vinci -koodi -kirjassa on esitetty erilainen selitys Graalin myytille. Kirjan mukaan Graal on itse asiassa pelkkä vertauskuva:

Legenda pyhästä Graalista on legenda kuninkaallisesta verenperinnöstä. Kun Graalin tarussa puhutaan "maljasta jossa oli Kristuksen verta" tosiasiassa siinä tarkoitetaan Magdalan Mariaa – naisen kohtua joka jatkoi Jeesuksen kuninkaallista sukua.

Kuva: Shutterstock

Brownin kirjassa Graalin tarina ja siihen liittyvät tarinat ja taide paljastuvat kirjassa aikojen läpi kulkevaksi suureksi salaliitoksi, jonka tarkoituksena on varjella Jeesuksen jälkeläisiä ja heidän olemassaolonsa salaisuutta. Kirjassa on yhdistelty huimalla tavalla historiallisia faktoja ja se saa monet lukijansa epäilemään perinteisempää käsitystä Graalista.

Fiktiivisen kirjan paljastukset jätetään yleensä omaan arvoonsa, mutta hämmennystä on nyt aiheuttanut se, että Brown on perustanut kertomuksensa historiallisiin faktoihin ja akateemisiin lähteisiin. Brownin kirjan lähteitä ja päätelmiä on jo arvosteltu reippaasti lukuisissa kirjoituksissa ja televisiodokumenteissa.

Ristiriitaisten teorioiden perusteluista ei lopulta voi sanoa muuta varmaa kuin sen, että historia ja erityisesti raamatunhistoria, ovat niin täynnä aukkoja ja epävarmuutta, että pitävien päätelmien tekeminen suuntaan taikka toiseen on lähes mahdotonta.

Alkuperäiset Graalista kerrotut tarinat ovat vuosituhansia vanhoja. Me kasvatamme ja muutamme osaltamme vanhaa legendaa omilla uusilla tulkinnoillamme ja tarinoillamme. Tämä kertoo siitä, että me unelmoimme yhä salaisuuksien selvittämisestä, Graalin maljan löytämisestä ja ennen kaikkea – haluamme uskoa Graalin kaltaisiin ihmeisiin. Niinpä Graal jää, sillä sellaiset legendat eivät kuole, joihin uskotaan.

Luettavaa:

– Avalon-sarja, Marion Zimmer Bradley, 1979-

– Da Vinci –koodi, Dan Brown, 2003

– Morte D’Arthur, Sir Thomas Malory, 1485 (suom. 1979)

– The Warlord Chronicles, Bernard Cornwell, 1995-1997

– Pyhä veri, pyhä Graal, Baigeant, Leigh & Lincoln, 1982 (suom. 2005)

Graalin malja elokuvissa:

– Monty Pythonin hullu maailma, 1974

– Indiana Jones ja viimeinen ristiretki, Steven Spielberg, 1989

– The Fisher King, Terry Gilliam, 1991

Teksti: Sampo Jalasto

Lähteet:

Suuri Symbolikirja, Hans Biedermann, 1989

Wikipedia, The Free Online Encyclopedia, 2005

Kuvat: Shutterstock