Googlella supersalainen älylasiesittely – kukaan ei saa kertoa näkemästään

Hakukonejätti Google järjestää ensi viikolla kaksi erittäin salaista tilaisuutta Project Glass -älylasiprojektinsa kehittäjille.

Ensimmäinen "Glass Foundry" -tilaisuus järjestetään ensi maanantaina ja tiistaina San Franciscossa. Toinen tilaisuus järjestetään New Yorkissa ensi perjantaina ja lauantaina.

Google ei halua mitään tietovuotoja projektinsa tämänhetkisestä tilanteesta. Tilaisuuden osallistujat joutuvatkin allekirjoittamaan tiukat salassapitosopimukset.

ReadWrite-sivuston mukaan kehittäjät pääsevät tilaisuudessa testailemaan älylasien prototyypeillä. Sivuston tietojen mukaan jotkut kehittäjät saattavat saada laseja jopa kotiin testattavaksi.

Sivusto kertoo myös mielenkiintoisia yksityiskohtia salassapitosopimuksesta.

Sopimuksen mukaan testilaseja saa käyttää vain Yhdysvalloissa. Testin osanottajia varoitetaan käyttämästä laseja ajon aikana, pyöräillessä, urheillessa tai käytettäessä teräviä esineitä.

Osallistujat eivät saa tallentaa tai jakaa älylaseista tai esittelytilaisuudesta otettuja kuvia ilman Googlen kirjallista suostumusta.

Laseja kokeilevat henkilöt eivät myöskään saa käyttää lasien kanssa omia Google+-tilejään. Sen sijaan heille annetaan kehittäjätilit, joihin Googlella on täydet oikeudet. Tilit tuhotaan, kun sopimus on umpeutunut.

Testaajien ottamat kuvat ladataan suoraan testitilille, jolloin Google pääsee näkemään kuvat välittömästi paikkatietoineen.

Osallistujat eivät saa puhua medialle tai julkistaa muuten tietoja älylaseista ilman Googlen kirjallista suostumusta.

Mikäli osallistujat rikkovat sopimuksen ehtoja, voi Google erottaa henkilöt pysyvästi kehittäjäohjelmistaan.

MTV3 Uutiset sai ensituntumaa tulevaisuuden älylasiteknologiasta viime lokuussa. Tuolloin testasimme .

Lue myös:

    Uusimmat