Google, Skype ja HP kärkyllä — Nokian insinööreille riittää ottajia

Nokian ja Microsoftin liitto sekä sitä mahdollisesti seuraavat irtisanomiset ovat saaneet kansainväliset rekrytoijat liikkeelle. Kiinnostus palkata Nokialta lähteviä ohjelmistoinsinöörejä on suurta eri puolilla maailmaa.

Yksi ensimmäisistä kosiskeluviesteistä saatiin Googlen suunnalta jo lähes kaksi viikkoa sitten, kun yhtiön Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan henkilöstöjohtaja Aidan Biggins kehotti Twitterissä Nokian ohjelmistoinsinöörejä suuntaamaan katseensa Googlen rekrytointisivuille.

— Mehän ilmoitimme jo tammikuussa, että Google toivoo palkkaavansa globaalisti 6000 ihmistä, mikä tarkoittaa sitä, että myös täällä Suomessa pidetään silmät auki, Google Finlandin maajohtaja Anni Ronkainen sanoo MTV3 Uutisille.

— Uskomme kyllä, että tässä maassa on osaamista, mistä olisi meillekin käyttöä.

Verkkopuhelinpalvelu Skype on myös ilmaissut kiinnostuksensa palkata Nokian mahdollisesti irtisanomia insinöörejä.

— Siellä tulee olemaan valtavasti osaamista, Skypen pääjohtaja Tony Bates totesi Reutersille Barcelonassa mobiilialan messuilla.

— Ensisijainen insinööritaidon fokuksemme on Suomessa, Virossa ja Ruotsissa. Voit ymmärtää että tämä on meille suuri tilaisuus, ja mehän palkkaamme väkeä.

Samanlaista viestiä on saatu myös Hewlett Packardilta. Entinen Nokian Meego-pomo, nykyinen HP:ssa työskentelevä Ari Jaaksi kirjoittaa blogissaan, että yhtiö etsii uusia työntekijöitä.

Rekrytointihuhuja on kuulunut myös suoritinvalmistaja Intelin suunnalta. Intel ja Nokia työstivät yhdessä Meego-puhelinta, joka joutui sivuraiteelle Nokian uuden strategian myötä. Intelistä ei kuitenkaan haluta kommentoida rekrytointiasioita.

Nokian on tulevaisuudessa määrä siirtyä puhelimissaan Windows-käyttöjärjestelmään, mikä tarkoittaa luopumista Symbian-käyttöjärjestelmästä. Yhtiön uusi strategia tarkoittaa myös, että tuhansien työt voivat olla vaarassa.

Lue myös:

    Uusimmat