Google rauhoittelee kohua - Google Earth ei löytänyt Atlantiksen kadonnutta kaupunkia

Google rauhoittelee Google Earth -satelliittikuvaohjelmansa kuvista noussutta kohua. Ohjelman kuvissa näkyi tieverkoston kaltaisia linjoja meren pohjassa Afrikan rannikolla. Todellisuudessa viivat olivat laivan kaikuluotaimen aiheuttamia häiriöitä.

The Daily Telegraph -lehti aiheutti lyhyen jännityksensekaisen kohun myyttistä Atlantiksen kaupunkia etsivien keskuudessa julkaisemalla selittämättömiä Google Earthin kuvia.

Atlantiksen tarinaan perehtyneen asiantuntijan mukaan kuvissa näkynyt verkosto sijaitsi yhdellä mahdollisella Atlantiksen kaupungin sijaintipaikalla. Myyttien tutkijoita innoittaneesta tarunhohtoisesta kadonneesta kaupungista kertoi aikoinaan antiikin filosofi Platon.

Googlesta kerrotaan, että merenpohjaa kuvataan usein laivojen kaikuluotaimien avulla. Kuvissa näkyvät linjat syntyvät laivan edetessä sen kerätessä tietoa.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat