Golfmailat kuntoon - nyt pääsee pelaamaan!

Monen golfarin kesä alkaa tänä viikonloppuna, vaikka kuinka sataisi tai olisi koleaa. Useat Etelä-Suomen golfkentät nimittäin ovat avanneet täksi viikonlopuksi.

Golfliiton mukaan pelaamaan pääsee jo ainakin Hangossa, Meri-Teijossa, Porissa, Salossa, Vihdissä, Wiurilassa ja Nokia River Golfissa.

Salon kupeessa Halikossa sijaitseva Wiurila Golf & Country Club avasi kenttänsä toissa päivänä. Viime vuoteen nähden kenttä saatiin auki reilu viikko etuajassa.

Pienestä tihkusateesta huolimatta kävijöitä riitti jo ensimmäisenä päivänä ja viikonlopun parhaat lähtöajat on jo myyty loppuun.

– Puhelin on soinut erittäin paljon. Vaikka viikonlopulle on luvattu sadetta, on kiinnostus ollut kovaa. Sanoisin, että erittäin hyvä alku tähän kauteen, kertoo toimitusjohtaja Markus Blom.

Blomin mukaan kentät ovat vuodenaikaan nähden "hämmentävän kuivia".

– Ehkä pääsiäisviikonlopun aurinko ja tuuli kuivattivat kentän. Toivoimme, että olisimme saaneet avatuksi pääsiäisen pyhille, jotta olisimme saaneet vieraspelaajia eri puolilta Suomea, mutta se ei onnistunut. Takatalvi muutti vähän meidän suunnitelmia.

Talven myrskyt tuottivat töitä myös golfkentän väelle - Tapaninpäivän myrsky kaatoi yli 700 puuta Wiurilan maastosta.

– Väylät ovat nyt aikaisempaa aurinkoisempia, naurahtaa Blom.

Vihti Golf Clubilla kaikki suorituspaikat ovat jo pelikunnossa. Vihti on ollut jo vuosia ensimmäinen golfkenttä, jossa voi keväisin pelata, niin tänäkin vuonna, kehaisee toiminnanjohtaja Janne Uotila.

– Saimme ison kentän auki 28.3., tosin muutaman päivän jouduimme pitämään kentän kiinni lumen takia. Normaalisti saamme avattua huhtikuun alussa, joten olimme vähän etuajassa.

Myös Vihdissä kentät ovat olleet lähes päivittäin täynnä.

– Olemme tehneet koko maaliskuun hommia, jotta kentät olisivat hyvässä kunnossa. Sen suhteen meillä ei ole ongelmaa. Talvi ei ole aiheuttanut ongelmaa - lumi suojaa kentän pintaa ja heti kun lumet lähtevät, me avaamme kentän pelaajille.

Sekä Blom että Uotila uskovat, että golfin pariin löytää tänäkin vuonna paljon lisää väkeä.

– On tärkeää pitää huoli uusista pelaajista, tämä on liitonkin huoli. Haluamme saada uusia lajin harrastajia, Blom sanoo.

Uotila kumoaa väitteet siitä, että golf olisi kallis harrastus.

– Golfin suosio on koko ajan kasvussa ja siitä tulee enemmän ja enemmän jokamiehen harrastus. Me tosin olemme tällainen tuulipukukansan kenttä, tänne on helppo tulla. Alkeiskurssi kannattaa käydä, jotta tietää onko se oma harrastus. Tämä on ihan halpa laji, alkuun pääsee käytetyilläkin välineillä.

Lue myös:

    Uusimmat