Golfmailat esille – kenttiä auki etelässä: ”Täällä oli jo tupa täynnä”

Etelä-Suomessa golfia pääsee jo pelaamaan muutamilla kentillä.

Golfia on pelattu etelässä viime vuosina paikoin lähes ympäri vuoden, kun myös viime talvi oli vähäluminen ja lauha. Nyt kentälle on päästy ainakin Hangossa, Meri-Teijossa Salossa sekä Kemiön saarella Bjärkas Golfissa. Par 3 -kenttiä eli lyhyitä kenttiä on auki muun muassa Peuramaa Golfissa Kirkkonummella ja Paloheinässä Helsingissä. Lisäksi esimerkiksi Yyterissä Porissa range eli harjoitusalue on ollut jo avoinna.

Hangossa kenttä avattiin lauantaina 28. helmikuuta.

– Avasimme kentän ennätysaikaisin, viime talvena pääsimme kentälle 1. maaliskuuta. Täällä oli jo viikonlopun aikana tupa täynnä, noin 270 pelaajaa. Joku taisi tulla Hankoon muutamien satojenkin kilometrien päästä. Kenttä on muuten normaalissa kunnossa, mutta joissain lammissa on vielä jäätä, toteaa kenttämestari Tauno Lahtinen Han-Golfista.

Hangossa kenttä suljettiin viime vuonna 20. joulukuuta. Kenttä oli siis suljettuna vain reilut kaksi kuukautta.

– Kausi näyttää pitenevän molemmista päistä. Täytyisi jossain vaiheessa ehtiä lomatkin pitää, naureskelee Tauno Lahtinen.

– Mutta golfaajat tykkäävät, kun kausi on pitkä.

Hangossa kenttä on nyt auki säävarauksella.

– Mahdollisina pakkasaamuina joudutaan hiukan odottelemaan kentälle pääsyä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat