GM:n konkurssianomus läpi

Yhdysvaltalaisen autovalmistaja General Motorsin saneeraussuunnitelma on hyväksytty konkurssituomioistuimessa. Kesäkuun alussa konkurssiin hakeutuneen yhtiön toimintaa jatkamaan perustetaan uusi yhtiö, jolle siirtyy pääosa vanhan GM:n omaisuudesta. Vanhat GM:n lippulaivat Chevrolet ja Cadillac siirtyvät niin ikään uuden yhtiön omistukseen.

Uuden yhtiön osakekannasta kuusikymmentä prosenttia on Yhdysvaltain valtion omaisuutta, Kanadan valtio pitää noin kahdentoista prosentin osuutta. Autoalan työntekijöiden eläkesäätiön omistus uudesta yhtiöstä on noin kahdeksantoista prosenttia.

Yhdysvaltain valtio on antanut autovalmistajalle perjantaihin asti aikaa hyväksyä uuden yhtiön perustamiseen liittyvät kaupat. Valtio on lainoittanut GM:a noin 50 miljardilla dollarilla, eli noin 37 miljardilla eurolla.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat