Gigabellin toimitusjohtaja erosi

Saksalaisen Internet- ja telepalveluita tarjoavan operaattorin Gigabellin toimitusjohtaja Daniel David on eronnut tehtävästään. Eronsa syyksi Daniel sanoi, että hänet oli jätetty syrjään viime päivien tärkeitä päätöksiä tehtäessä. David sanoi myös, etteivät muut johtokunnan jäsenet olleet ottaneet huomioon hänen mielipiteitään.
Davidin eroilmoitus työnsi Gigabellin osakkeen lähes kuuden prosentin laskuun Frankfurtin pörssissä. Yhtiön osake on menettänyt kaikkiaan 94 prosenttia osakkeensa huippuarvosta maaliskuusta lähtien. Tuolloin Gigabellin osakkeesta maksettiin 131,56 euroa.

David on myymässä 56 prosentin osuuttaan Gigabellista Saunalahdelle. Saunalahden toimitusjohtaja Harri Johannesdahl sanoi, että Davidin ero on Saunalahden kannalta myönteinen asia. Johannesdahlin mukaan Saunalahti jatkaa yritysneuvotteluja suunnitelmien mukaan.

Saunalahti ilmoitti torstaina, että Gigabell-kaupan lopullinen solmiminen on lähellä. Päätöstä odotetaan tämän kuun loppuun mennessä.

Saunalahti on edellyttänyt, että Gigabellin velkoja on supistettava merkittävästi ennen kuin kaupasta sovitaan lopullisesti. Osana tätä suunnitelmaa Saunalahti kertoi keskiviikkona, että se aikoo ostaa Gigabellin kolme brittiläistä tytäryhtiötä kolmella miljoonalla markalla.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat