Ghanan presidentinvaaliäänestys käytiin boikotista huolimatta

Ghanassa on järjestetty presidentinvaalien toisen kierroksen viimeinen äänestys, joka ratkaisee maan seuraavan presidentin.

Äänestys syrjäisessä Tainin vaalipiirissä käytiin siitä huolimatta, että maan hallitseva puolue boikotoi vaaleja.

Uusi isänmaallinen puolue NPP päätyi boikottiin, sillä ghanalainen tuomioistuin ei suostunut lykkäämään äänestystä. NPP:n mukaan Tainissa on liian levotonta oikeudenmukaisten vaalien pitämiseksi.

Tain on vaalien viimeinen vaalipiiri, sillä muut maan 230 vaalipiiristä äänestivät jo viime sunnuntaina. Tainiin ei tuolloin saatu levottomuuksien vuoksi toimitettua äänestyslippuja.

Vaaleissa ovat vastakkain NPP:n ehdokas Nana Akufo-Addo sekä opposition edustaja John Atta-Mills. Kolme viikkoa sitten järjestetyn ensimmäisen kierroksen voitti Akufo-Addo, joka ei kuitenkaan saanut riittävästi ääniä välttääkseen toisen kierroksen. Perjantaisen äänestyksen alkaessa asetelma oli kuitenkin kääntynyt toisin päin, sillä opposition Atta-Millsillä oli pieni etumatka.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat