Georgiassa äänestetään tammikuussa

Georgian parlamentti päätti tänään, että maassa järjestetään presidentinvaalit tammikuun neljäntenä. Päätös oli yksimielinen.

Parlamentin päätöksen toivotaan rauhoittavan tilannetta maassa, joka on vasta palaamassa normaaliin elämään presidentti Shevardnadzen eroon johtaneiden mielenosoitusten jälkeen.

Georgian talous huonossa jamassa

Georgian väliaikaisen presidentin Nino Burdzhanadzen mukaan maan talous on romahtamaisillaan.

-Tilanne on erittäin vaikea. Eilen saamieni tietojen mukaan olemme ajautumassa talousromahdukseen, Burdzhanadze kertoi maan viranomaisille.

Parlamentin puhemiehestä tuli sunnuntaina Georgian väliaikainen johtaja, kun presidentti Eduard Shevardnadze syrjäytettiin.

Shevardnadzea on syytetty maan talouden romahduttamista 11 vuotta kestäneen valtakautensa aikana. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kieltäytynyt myöntämästä lainoja Georgialle, kunnes maa puuttuu laajamittaiseen korruptioon ja veronkiertoon.

Vaalitulos mitätöity

Georgian korkein oikeus on mitätöinyt marraskuun alussa pidettyjen parlamenttivaalien tuloksen vaaleissa esiintyneen vilpin vuoksi. Myös kansainväliset tarkkailijat olivat arvostelleet vaalien järjestelyjä ja toteuttamista.
Eduard Shevardnadze on kertonut eropäätöksen syntyneen hänen perheensä pyynnöstä, ei niinkään massiivisten mielenosoitusten pelottamana. Shevardnadze tähdensi, että vaihtoehto eroamiselle olisi ollut voimakeinojen käyttö.

- Olisin voinut pyytää puolustusministerin ja sisäministerin käyttämään voimaa mielenosoitusten lopettamiseksi. Se ei ole kuitenkaan minun tapaistani. Nämä ovat minun kansaani, vaikka he eivät minusta pitäisikään. He ovat kuin lapsiani, Shevardnadze sanoi toimittajille.

Shevardnadzen ero sopi hyvin Yhdysvaltojen suunnitelmiin Georgian tulevaisuudesta. Yhdysvallat on kuitenkin korostanut, ettei se painostanut Shevardnadzea eroamaan.

Venäjällä taas pelätään Georgian kääntyvän liikaa länsimaiseen suuntaan. Presidentti Vladimir Putin olisi toivonut prosessin etenevän toisella tavalla.

- Eduard Shevardnadze ei ollut koskaan diktaattori. Sen takia olen huolestunut siitä, että valta vaihtui painostuksen jälkeen. Tällaisen painostuksen takana olevat ihmiset ovat vastuussa seurauksista kansalle, tässä tapauksessa georgialaisille, Putin muotoili.

Valta kuitenkin vaihtui ja Georgia totuttelee nyt elämään Eduard Shevardnadzen jälkeen. Uudet vaalit on tarkoitus pitää jo tammikuussa. Maan väliaikainen presidentti ilmoitti eilen Georgian tulevaisuuteen kuuluvan sekä EU:n että Naton täysjäsenyys.

Shevardnadze ei aio vaihtaa maata

Vallasta syösty presidentti Shevardnadze sanoi myös, ettei hän aio jättää synnyinmaataan. Hän kiistää huhut, joiden mukaan hän muuttaisi Saksaan asumaan.

- Vaikka rakastankin paljon Saksaa, on kotini Georgiassa ja velvollisuuteni on jäädä maahan, Shevardnadze sanoi eilen saksalaisen televisioaseman haastattelussa Tbilisissä.

Eilen päivällä tiedotusvälineet kertoivat virheellisesti Shevardnadzen matkanneen Georgiasta eteläsaksalaiseen Baden-Badenin kylpyläkaupunkiin. Tieto kumottiin myöhemmin.

(MTV3-STT-Reuters) )

(Huomenta Suomi 25.11.2003)

Lue myös:

    Uusimmat