Georgian oppositio jatkaa vaaliprotestejaan

Georgian opposition edustajat ovat tunkeutuneet keskusvaalilautakunnan tiloihin maan pääkaupungissa Tbilisissä. Oppositio syyttää lautakuntaa kovin sanoin presidentinvaalien tuloksen vääristelystä.

Georgian keskuvaalilautakunnan mukaan istuva presidentti Mihail Saakashvili voitti lauantaiset presidentinvaalit runsaan 52 prosentin äänisaalilla. Oppositiojohtaja Levan Gatshetshiladzen äänimäärä jäi 25 prosenttiin. Opposition laskujen mukaan Saakashvili sai vain 41 prosenttia äänistä, joten vaaleissa tarvittaisiin toinen kierros.

- Olet vääristellyt vaalitulosta. Olet varastanut georgialaisilta puoli miljoonaa ääntä, Gatshetshiladze raivosi vaalilautakunnan puheenjohtajalle Levan Tarkhnishvilille ja heilutteli kädessään väitettyjä sotkettuja äänestyslippuja.

Tarkhnishvilin mukaan syytökset vaalivilpistä ovat täysin perusteettomia ja oppositio on itse syyllistynyt tuloksen vääristelyyn.

Länsimaisten tarkkailijoiden mukaan Georgian vaaleissa ilmeni joitakin puutteita, mutta ne sujuivat pääpiirteissään hyvin, ja tulosta voi pitää tarpeeksi luotettavana. EU, Nato ja Yhdysvallat onnittelivat maata ensimmäisestä oikeasta vaalikamppailusta sitten Neuvostoliiton hajoamisen vuonna 1991.

Sunnuntaina noin 7000 ihmistä marssi Tbilisissä vaalien tulosta vastaan. Oppositio on varoittanut uusista mielenosoituksista, mutta vielä tänään kaupungissa oli rauhallista.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat