Georgialaisnaiset käännytetään

Rajavartiosto on päättänyt käännyttää Vaalimaalta 40 georgialaista naista. Georgialaisessa bussissa mukana olleiden muiden kahdeksan naisen ja neljän miehen asian käsittelyä jatketaan huomenna. Rajavartiosto pysäytti bussin tiistaina Vaalimaalla.

Poliisi jatkaa edelleen tutkimuksiaan ihmiskauppaepäilystä. Poliisi vapautti pidätettynä olleet neljä georgialaista miestä jo eilen. Rikoskomisario Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista sanoo, ettei ollut tutkinnallisesti järkevää hakea heistä ketään vangittavaksi.

Ainoa miehistä, joka liittyy rikoksesta epäiltynä henkilönä tähän matkaan, on Ihaksisen mielestä matkanjohtaja. Tulkki ja bussikuskit eivät ainakaan naisten tarinoiden mukaan tiedä matkan kulusta mitään, eikä heillä ole mitään osuutta rahaliikenteeseen, Ihaksinen sanoo.

Osa naisista väittää, että heidän matkakohteenaan on Ruotsi. Osa taas sanoo olevansa liikenaisia ja matkalla Italiaan tekemään halpoja ostoksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat