Georgia osti sotapropagandan Belgiasta

Georgian sodasta tiedottaminen oli hyvin organisoitua ja taitavaa, sanoo tutkija Jorma Mäntylä. Georgiassa huomattiin varsin pian, että Georgialla ei ole tiedottamiseen tarvittavaa tietotaitoa. Georgian hallitus käyttikin apuna brysseliläistä tiedotustoimistoa nimeltään Aspect Consulting.

-Tiedotustoimisto suunnitteli maan tiedotuksen jo ennen sotaa, sen aikana ja sodan jälkeen.

Venäjän leimaamisessa käytettiin perinteistä viholliskuvan vahvistamista. Kuvalla, tekstillä ja äänellä pyrittiin osoittamaan, että nimenomaan Venäjä oli tässä hyökkäävä osapuoli. Tiedotustoimiston laatimat lehdistötiedotteet menivät hyvin läpi länsimaisessa lehdistössä, kertoo Mäntylä.

Poliittinen päätöksenteko ei saa perustua propagandaan

Tutkija Jorma Mäntylan mielestä on tärkeää muistaa se, että kun ryhdytään tekemään poliittista päätöksentekoa, on kyettävä erottamaan yksityisen tiedotustoimiston vaikutus. Poliittiinen päätöksenteko ei saa perustua propagandaan, jota yksityinen tiedotustoimisto tekee maksua vastaan.

- Pitäisi laatia puolueeton tutkimus siitä, että mitä todellisuudessa tapahtui tämän sodan aikana. Epäily olkoon tiedon perustana.

Siitä, muuttuiko suomalaisten suhtautuminen turvallisuuspolitiikkaan Georgian sodan vuoksi, ei vielä ole mielipidetiedusteluja. Suomalaiset tiedotusvälineet kyllä valottivat hyvin myös Venäjän näkökulmia, sanoo Mäntylä.

Aspect Consultingin johtava tiedottaja James Hunt on ilmoittanut, että hän on Georgian kriisissä "enkeleiden puolella". Mäntylän mielestä Hunt haluaa tällä kommentillaan kertoa, että vain toinen osapuoli on syyllinen ja erottautua näin varsinaisista tiedotusvälineistä.

Lue myös:

    Uusimmat