Mainos

George Lucasin perustama THX: "Apple varastaa teknologiaamme"

Elokuvaguru George Lucasin perustama THX-yhtiö on haastanut teknologiayhtiö Applen oikeuteen äänentoistopatenttiensa rikkomisesta.

THX on erikoistunut äänentoistolaitteistojen laatuluokitukseen, ja yhtiön logo on monelle tuttu esimerkiksi elokuvateattereista.

Taloussivusto Bloomberg kertoo, että THX:n mukaan Apple on käyttänyt sen kehittämää kaiuttimiin liittyvää äänentoistoteknologiaa luvatta iPhone-, iPad- ja iMac-laitteissa. THX:n haasteen mukaan patentin rikkominen aiheuttaa yhtiölle taloudellisia tappioita ja korvaamatonta haittaa. Yhtiö vaatii mm. vahingonkorvauksia.

Wikipedian mukaan THX:n kehitti Tomlinson Holman, ja se tulee sanoista Tomlinson Holman's eXperiment.

Lucasin ensimmäinen elokuva oli nimeltään "THX 1138". Parhaiten Lucas tunnetaan Star Wars- ja Indiana Jones -elokuvien tuottajana.

Lucasfilms-yhtiöön kuulunut THX kehitti elokuvateattereiden äänentoistojärjestelmiin sertifioinnin, jolla haluttiin varmistaa, että Star Wars -elokuvan äänimaailma pystyttiin esittämään yleisölle halutulla laadulla.

THX julkisti hiljattain ensimmäisen THX tune-up -mobiilisovelluksensa, jonka avulla Applen iOS-käyttöjärjestelmää käyttävän laitteen omistaja voi säätää televisioiden, projektoreiden ja kaiuttimien suorituskykyä.

THX ja Apple eivät ole kommentoineet patenttiriitaa medialle.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.