General Motors säästi liikevoittonsa kasvuun

Viime kuukausien aikana GM on on vähentänyt 35 000 työntekijää. Yhtiö aikoo karsia kuluja useita miljardeja euroja vuoden loppuun mennessä.

Maailman suurin autovalmistaja General Motors paransi liikevoittoaan odotettua enemmän. Myös yhtiön liikevaihto nousi huhti-kesäkuussa noin 12 prosenttia 43 miljardiin euroon.

General Motorsille kertyi liikevoittoa lähes miljardi euroa, mutta yhtiön nettotulosta painoivat kertaluonteiset kulut. Nettotappio kasvoi 2,5 miljardiin euroon vuoden toisella neljänneksellä, kun se vuosi sitten oli vajaa 800 miljoonaa euroa. Tulosta rasittivat toimintojen uudelleen järjestelyistä johtuvat kirjaukset.

Viime kuukausien aikana GM on on vähentänyt 35 000 työntekijää. Se on myös solminut autoalan tärkeimmän ammattiliiton kanssa sopimuksen, joka vähentää yhtiön osuutta terveydenhuoltokuluista.

Kulujen karsimista on tarkoitus vauhdittaa vielä miljardilla dollarilla. Yhteensä Pohjois-Amerikassa on tarkoitus leikata kiinteitä kuluja kuusi miljardia dollaria eli vajaat viisi miljardia euroa vuoden loppuun mennessä

- On palkitsevaa nähdä, että autoliiketoimintamme on jälleen voitollista ja selvä merkki siitä, että olemme oikealla tiellä, mutta vielä on tehtävää, sanoi General Motorsin pääjohtaja Rick Wagoner.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat