Geeni hammaslääkäripelon syynä? Näin pääset eroon ahdistuksestasi

Tutkimus antaa viitteitä siitä, miksi tietyillä ihmisillä on muita pahempi hammaslääkäripelko. Pelkoaan voi kuitenkin opetella hallitsemaan, msnbc-sivusto kertoo.

Punapäät ovat tunnettuja tulisesta temperamentistaan, mutta vuonna 2009 julkaistu tutkimus osoittaa, että heillä voi olla ongelmia myös hammaslääkärien kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole tulisesta temperamentista, vaan siitä, että punapäillä on muita useammin geeni, joka aiheuttaa pelkoa hammaslääkärikäyntejä kohtaan. MC1R-geeni voi olla hammaslääkäripelon takana.

Journal of the American Dental Associationin julkaisema tutkimus osoittaa, että ihmiset, joilla on geeni MC1R, välttelivät kaksi kertaa todennäköisemmin hammaslääkärissä käyntiä pelon ja ahdistuksen takia, kuin muut ihmiset. Tutkimukseen osallistui 114 ihmistä, joista 67 oli punapäätä ja 77 tummahiuksisia. Tutkimukseen osallistuneet vastailivat kysymyksiin peloista ja ahdistuksesta, mitä hammaslääkärikäynteihin liittyy. Pelokkuutta aiheuttavan MC1R-geenin kantajia oli tutkimukseen osallistuneista 85, joista punapäitä oli 65.

Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että MC1R-geeniä kantavat ovat resistenttejä tietyille kipulääkkeille, minkä vuoksi heillä on huonoja kokemuksia hammaslääkärikäynneistä.

Näin helpotat hammaslääkäripelkoasi

Hammaslääkäripelkoa voi opetella hallitsemaan. Nämä vinkit helpottavat oloasi:

– Varaa hammaslääkäri siihen aikaan päivästä, mikä sopii rytmillesi parhaiten. Jos olet aamuihminen, mene lääkäriin aikaisin. Jos olet iltaihminen, valitse iltapäiväaika.

– Valmistaudu hammaslääkärikäyntiin nukkumalla hyvät unet. Mikäli pelko estää unesi, kysy lääkäriltäsi nukahtamispillereitä.

– Puhu paljon. Tee lista siitä, mikä vastaanottokäynnissä ahdistaa sinua. Onko se pelko kivusta vai kontrollin menettämisestä? Keskutsele peloistasi myös hoitohenkilökunnan kanssa. Hammaslääkärit näkevät työssään paljon pelkopotilaita, joten asia on heille tuttu. Voitte myös sopia, että tiukan paikan tullen nostat vaikkapa kätesi ylös merkiksi siitä, että on hyvä pitää tauko.

– Keksi itsellesi sijaistekemistä vastaanottokäynnin ajaksi. Kuuntele vaikkapa musiikkia, niin saat ajatuksesi muualle.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde: msnbc.msncom

Kuva: Shutterstock, Dimakalinin

Lue myös:

    Uusimmat