Gazassa liikkumista helpotettiin

Israel on lieventäntyt Gazan alueen sulkua. Maan sotilasviranomaiset ilmoittivat liikkumisen helpottamisesta vain muutama tunti sen jälkeen kun Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell oli vedonnut Israeliin palestiinalaisten elinolojen helpottamiseksi.

Israelin armeija ilmoitti purkavansa tiesulun, jolla Gazan alue on ollut jaettuna kahteen erilliseen osaan viime maanantaista lähtien. Jakolinja pystytettiin juutalaiseen siirtokuntaan tehdyn hyökkäyksen jälkeen. Armeija varoitti kuitenkin, että tiesulut palaavat Gazan teille heti, jos alueen juutalaisasukkaiden turvallisuus on uhattuna.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell tapasi sunnuntaina Israelin uuden pääministerin Ariel Sharonin sekä palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin. Jerusalemissa ja Ramallahissa käytyjen keskustelujen odotettiin antavan vihjeitä siitä, mikä Yhdysvaltain uuden presidentin George W. Bushin politiikka Lähi-idän tilanteen suhteen on. Sharon kertoi tapaamisen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että hän on sitoutunut rauhanpyrkimyksiin, mutta jatkaisi neuvotteluja palestiinalaisten kanssa vasta väkivaltaisuuksien päätyttyä. Arafat puolestaan vaati Powellia auttamaan Israelin asettamien pakotteiden purkamisessa. Arafat sanoi myös olevansa sitoutunut pyrkimään rauhaan ja toivoi neuvottelujen jatkuvan. Powellin vierailua varjostivat levottomuudet palestiinalaisalueilla. Israelilaista moottoripyöräilijää ammuttiin päähän ja juutalaisnainen sai osumia käteen ja jalkoihin. Lisäksi ainakin yksi palestiinalainen haavoittui kivienheittelystä alkaneessa kahakassa. Gazassa ainakin 2500 palestiinalaista osoitti mieltään Powellin vierailua ja Yhdysvaltain Lähi-idän-politiikkaa vastaan.

Powell toivoi loppua pakotteille

Tapaamisten jälkeen Powell kertoi kehottaneensa molempia osapuolia lopettamaan levottomuudet, jotka ovat kestäneet viisi kuukautta ja vaatineet yli 400 kuolonuhria. Hän sanoi myös toivovansa, että Israel purkaa palestiinalaisalueiden saarron mahdollisimman pian, jotta palestiinalaisten talous ei kärsisi enempää. -Haaste on siinä, kuinka saada prosessi käyntiin. Kuka laittaa ensimmäisenä avaimen oveen ja alkaa avata lukkoja. Se on vaikea haaste, mutta uskon että molemmat (Sharon ja ja Arafat) ovat päättäneet löytää siihen vastauksen, Powell sanoi Arafatin tapaamisen jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Hän lupasi myös, että presidentti Bush aikoo ottaa vahvan roolin rauhanprosessissa. Powell tapasi pikaisesti myös Israelin väistyvän pääministerin Ehud Barakin myöhään lauantaina. Tapaamisessa Barak kehotti Powellia painostamaan Arafatia lopettamaan Lähi-idän väkivaltaisuudet. -Maailman on tehtävä Arafatille selväksi, että jos hän ei muuta käyttäytymistapojaan, hän maksaa hinnan siitä, Barakin kanslian julkistamassa lausunnossa sanottiin.

"Irak täytyy padota"

Israelin ja palestiinalaisten johtajien odotettiin pyrkivän kääntämään Powellin huomion rauhanprosessiin Irakin tilanteen sijasta. Monet asiantuntijat ovat arvioineet, että Powellin kiertomatkan tärkein haaste on ollut hakea tukea arabimailta Irakin vastaiselle politiikalle, ja jotkut Powellin lausunnot ovat myös antaneet ymmärtää, että Irakin tilanne olisi tällä hetkellä Yhdysvalloille tärkeämpi ongelma kuin Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti. Powell sanoi, että Irakin hiljattainen pommittaminen oli tavallista voimakkaampi toimenpide, mutta että hänellä ei ole anteeksipyydettävää. Arabimaailman voimakkaat vastalauseet yllättivät hänet. Lisäksi hän totesi, että on tärkeää estää Irakia saamasta haltuunsa joukkotuhoaseita. -Meidän on varmistettava, että teemme kaikkemme padotaksemme Saddam Husseinin ja saadaksemme asetarkastajat takaisin Irakiin YK:n päätöslauselmien mukaisesti, Powell sanoi.

Israelista Powell jatkoi kiertomatkaansa Jordaniaan, jossa hän tapasi kuningas Abdullahin. Hänen on määrä vierailla vielä Syyriassa, Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa.
(STT-Reuters-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat