Gazan lentokenttä jälleen auki

Palestiinalainen 24-vuotias mies sai surmansa israelilaisten sotilaiden luodista Betlehemissä Jordanjoen länsirannalla, kerrottiin palestiinalaisista sairaalalähteistä. Kiviä heittelevät palestiinalaiset ottivat yhteen Raakelin haudan lähellä Betlehemissä. Raakelin hauta on sekä juutalaisten että muslimien pyhä paikka.

Palestiinalaisten ja Israelin armeijan lähes puolitoista kuukautta jatkuneissa yhteenotoissa on ranskalaisen uutistoimiston AFP:n mukaan saanut surmansa 183 ihmistä. Israelin hallituksen tiedottaja arvioi kuitenkin tiistaina, että väkivaltaisten yhteenottojen määrä on nyt 30-40 prosenttia pienempi kuin viisi päivää sitten, jolloin uusi tulitauko alkoi.

Aiemmin ainakin kuusi palestiinalaista haavoittui yhteenotoissa Israelin joukkojen kanssa Länsirannalla ja Gazassa, sairaalalähteet kertoivat. Neljä palestiinalaista haavoittui Karnin rajanylityspaikalla ja kaksi Ramallahin kaupungissa. Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin on määrä tavata palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat torstaina ja Israelin pääministeri Ehud Barak sunnuntaina. Clintonin tarkoituksena on vielä kerran yrittää pelastaa rauhanprosessi. Israel varoitti kuitenkin tiistaina turhasta toiveikkuudesta neuvottelujen suhteen:

-Liialliselle optimismille ei ole sijaa. Emme kuitenkaan saa menettää toivoamme, koska Bill Clinton on johtaja, jonka kummatkin osapuolet voivat hyväksyä. Tulee kestämään pitkän aikaa, ennen kuin ilmaantuu toinen samanlainen johtaja, sanoi Israelin ulkoministeri Shlomo Ben-Ami Israelin armeijan radion haastattelussa.

Lentoja vain päivisin

Palestiinalaisten kansainvälinen lentokenttä avattiin tiistaina rajoitetusti liikenteelle Gazan alueella. Israel sallii kuitenkin toistaiseksi kentän toiminnan vain päivisin. Israel sulki kentän lokakuun lopulla palestiinalaisalueilla jatkuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Lentokentän johtajan Suleiman Abu Halibin mukaan Israel sallii tiistaista lähtien lennot vain aamuseitsemän ja iltaviiden välillä. Tämä on hänen mukaansa vastoin Israelin ja palestiinalaisten sopimusta, joka sallii lennot ympäri vuorokauden.

Länsirannan ja Gazan alueilta kuului tulitusta läpi tiistain vastaisen yön, kun palestiinalaiset ottivat yhteen Israelin joukkojen kanssa. Gazan rannikon edustalla räjähti myöhään eilen räjähteillä lastattu palestiinalainen kalastusalus. Räjähdys sattui lähellä Israelin merivoimien partioalusta, mutta kukaan aluksessa ei loukkaantunut. Sotilaslähteiden mukaan kyseessä oli ilmeisesti itsemurhaisku.

Arafat haluaa edelleen joukkoja

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton asettui myöhään eilen tukemaan Israelin kantaa, jonka mukaan palestiinalaisalueille ei saa tulla kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja.
-Israelilaiset ovat vahvasti sitä vastaan ja siksi niin ei voi tapahtua, Clinton sanoi radiossa. YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi, että rauhanturvajoukkojen lähettäminen alueelle ei ole mahdollista ilman Israelin suostumusta ja yhteistyötä.

-Olemme jo kuulleet Israelin pääministerin vastauksen, jonka mukaan hän ei voi hyväksyä sitä. En tiedä, miten voisimme toimia ilman Israelin hallituksen hyväksyntää ja yhteistyötä, Annan sanoi. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat puolestaan sanoi tiistaina jatkavansa painostusta kansainvälisen rauhanturvajoukon puolesta. Arafat kertoi lähettäneensä pyynnön joukoista YK:lle jo kymmenen päivää sitten.

-Se on meidän oikeutemme. Jokaisella maalla, joka joutuu aggression kohteeksi, on oikeus pyytää (joukkoja), sanoi Arafat. Kun Arafatilta kysyttiin, uskoiko hän Yhdysvaltojen vielä tukevan joukkoja Clintonin maanantaisesta vastustuksesta huolimatta, hän vastasi: "Se jää nähtäväksi". Arafat on aikonut ottaa kysymyksen kansainvälisistä joukoista esille tapaamisessaan Clintonin kanssa torstaina.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat