Gazan asukkaat vaelsivat yhä Egyptiin

Israelin saartamat gazalaiset suuntasivat Egyptiin täydentääkseen ruoka- ja muita varastojaan.

YK:n ihmisoikeusneuvosto on vaatinut Israelia purkamaan Gazan alueen saarron. Neuvosto moitti päätöslauselmassaan Israelia palestiinalaisten ihmisoikeuksien polkemisesta niin Gazassa kuin Länsirannallakin.

Sen sijaan YK:n turvallisuusneuvosto ei vielä päässyt sopuun omasta Gaza-päätöslauselmastaan. Neuvosto aloitti kannanoton hiomisen jo alkuviikosta. Erityisesti Israelin vankka tukija Yhdysvallat halusi tekstiin lievennyksiä.

Gazan kriisi nousee esille myös, kun Israelin pääministeri Ehud Olmert tapaa palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin sunnuntaina Jerusalemissa. Tapaaminen on osa jo aiemmin alkanutta neuvottelusarjaa, mutta Israelin viranomaiset arvelivat johtajien keskittyvän tällä kertaa Gazan ongelmiin.

Vaellus Egyptiin jatkui

Gazan asukkaat jatkoivat joukkovaelluksia Egyptin puolelle jo toista päivää peräkkäin. Gazalaiset suuntasivat Egyptiin täydentääkseen ruoka- ja muita varastojaan.

- Tulin tänne vain haistelemaan vapautta. En ole ollut Gazan ulkopuolella pitkiin, pitkiin aikoihin, sanoi 40-vuotias palestiinalaisäiti Fawsa al-Jisha yhdeksän tyttärensä keskellä raja-alueella.

Ihmiset raahasivat täyteen ahdettuja matkalaukkuja, ostoskasseja ja kaasupulloja takaisin kotiin. Ihmisvilinän keskelle oli noussut lukuisia kojuja, joissa myytiin pikkupurtavaa "matkailijoille".

Palestiinalaistaistelijat räjäyttivät eilen reikiä raja-aitaan, ja kymmenettuhannet palestiinalaiset matkasivat Egyptin puolelle. Korkea metalliaita sortui paikoitellen, ja väki pääsi valtoimenaan vaeltamaan rajan yli.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat