Gartner: Nokian markkinaosuus noussut

Maailmanlaajuiset matkapuhelinmarkkinat ylsivät vuoden toisella neljänneksellä ennätysmääriin. Nokia näytti hieman lisänneen osuuttaan ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.

Gartner-markkinatutkimuslaitoksen mukaan Nokia onnistui kääntämään markkinaosuutensa laskun hienoiseen nousuun. Huhti-kesäkuussa Nokian osuus oli 29,7 prosenttia, kun se vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 28,9 prosenttia.

Gartnerin mukaan Nokian hinnanalennukset tuottivat nyt tulosta. Yhtiö jää kuitenkin vielä selvästi vuoden takaisesta 35,6 prosentin markkinasiivustaan.

Huhti-kesäkuussa myytiin ennätykselliset 156 miljoonaa matkapuhelinta, mikä on noin 35 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Gartner arvioi, että maailmassa myydään tänä vuonna yhteensä 650 miljoonaa matkapuhelinta.

Siemensin osuus loivassa alamäessä

Kuudesta suuresta matkapuhelinvalmistajasta kaikki muut kasvattivat markkinaosuuksiaan vuoden takaisesta paitsi saksalainen Siemens. Markkinoiden kakkonen eli amerikkalainen Motorola lihotti siivuaan 15,8 prosenttiin viime vuoden kevään 14,5 prosentista. Gartnerin mukaan Motorolan uudet puhelinmallit ovat käyneet hyvin kaupaksi etenkin yhtiön kotimarkkinoilla Pohjois-Amerikassa.

Markkinoiden kolmonen eli eteläkorealainen Samsung puolestaan kasvatti siivuaan 12,1 prosenttiin 10,2 prosentista. Markkinanelosen eli Siemensin markkinaosuus putosi 6,9 prosenttiin viime vuoden huhti-kesäkuun 7,0 prosentista. Gartnerin mukaan Siemensin markkinaosuus saattaa pudota jatkossakin, sillä yhtiön uusimmissa puhelinmalleissa on ilmennyt ohjelmistovikoja.

Japanilais-ruotsalainen Sony Ericsson nousi hätyyttelemään Siemensiä, sillä sen markkinaosuus nousi 6,6 prosenttiin viime vuoden toisen neljänneksen 5,4 prosentista. Kuudes suuri matkapuhelinvalmistaja eli eteläkorealainen LG Electronics puolestaan kasvatti markkinasiivuaan 6,0 prosenttiin viime vuoden 4,2 prosentista.

Suuret vahvistivat asemiaan

Kuusi suurta matkapuhelinvalmistajaa ovat vahvistaneet asemiaan matkapuhelinmarkkinoilla, sillä niiden yhteenlaskettu markkinaosuus nousi 77,1 prosenttiin viime vuoden huhti-kesäkuun 70,2 prosentista.

Eniten kännykkämarkkinat kasvoivat Latinalaisessa Amerikassa, jossa monet kuluttajat ostivat ensimmäisen matkapuhelimensa. Latinalaisen Amerikan matkapuhelinmyynti kasvoi vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna 20 prosenttia.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myytiin Gartnerin mukaan 153 miljoonaa matkapuhelinta. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa täysin uusia matkapuhelimen ostajia oli vähemmän, mutta näillä alueilla kuluttajat vaihtoivat vanhoja puhelimiaan uusiin malleihin, joissa on värinäytöt ja kamerat.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat