Gallup: Ehdokkaan ominaisuudet tärkein äänestysperuste

Tuoreen gallupin mukaan ehdokkaan puoluetaustalla ja ideologialla on merkitystä äänestäjille, mutta vähemmän kuin ehdokkaan nimellä ja ominaisuuksilla.

Useimmat kansalaiset valitsevat eduskuntavaaliehdokkaansa ensisijaisesti ehdokkaan henkilön ja tämän ominaisuuksien perusteella, ilmenee STT:n teettämästä kyselystä. Vähiten merkitystä on puolueen ja sen puheenjohtajan suoriutumisella vaalikamppailussa.

TNS-Gallupin suorittamassa kyselyssä kansalaisista 45 prosenttia ilmoittaa äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä. Oman pitkäaikaisen poliittisen vakaumuksen nimeää perusteekseen 27 prosenttia ja puolueen toiminnan viime eduskuntavaalien jälkeen 16 prosenttia vastaajista.

Puolueen ja sen puheenjohtajan vaalikamppailulla ei ole suurta merkitystä ehdokkaan valinnassa, sillä sen nimeää ensisijaiseksi ehdokasvalintansa perusteeksi vain viisi prosenttia vastaajista.

Haastateltavilta kysyttiin "jos äänestäisitte seuraavissa eduskuntavaaleissa, niin millä perusteella ensisijaisesti valitsette, ketä äänestätte eduskuntavaaleissa?".

Tulosta ei voi kuitenkaan tulkita siten, ettei puoluetaustalla olisi väliä. Puoluetaustalla ja ideologialla voi olla merkitystä, mutta vähemmän kuin ehdokkaan nimellä ja ominaisuuksilla. Tuloksesta voi päätellä, että alle puolet äänestäjistä tekisi ratkaisun ehdokkaastaan ensisijaisesti tämän ominaisuuksien perusteella.

Noin puolet äänestäjistä tekee puolestaan ratkaisunsa ensi sijassa ideologiselta, puoluepoliittiselta pohjalta tai puolueiden kampanjoiden perusteella.

Iällä on merkitystä

Ehdokkaan valintaperuste on yhteydessä ikään. Nuorissa on keskimäärää enemmän niitä, jotka painottavat ensisijaisesti vaalikampanjan merkitystä ja puolueen toimintaa viime eduskuntavaalien jälkeen.

Ikääntyneiden keskuudessa oma vakaumus sanelee pitkälle myös ehdokasvalinnan. Ehdokkaan henkilö ja ominaisuudet ovat ensisijaisen tärkeä asia etenkin keski-ikäisille.

Oma pitkäaikainen poliittinen vakaumus on keskimääräistä merkittävämpi tekijä keskustan, SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajilla. Kokoomuslaiset ja vihreät painottavat puolestaan henkilöä ja hänen ominaisuuksiaan muita voimakkaammin.

TNS-gallup haastatteli tuhatta 15 vuotta täyttänyttä mannersuomalaista 21.2. - 1.3. välisenä aikana. Tutkimustulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat