Gallup: Bush hävisi Gorelle vaaliväittelyssä

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat, demokraattien Al Gore ja republikaanien George Bush nuorempi ovat käyneet ensimmäisen vaaliväittelynsä Bostonissa. Ensimmäisten gallupien valossa näyttäisi siltä, että Gore pärjäsi katsojien mielestä paremmin kuin Bush.

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden vaaliväittelyn jälkeen uutiskanava CNN teki gallupin, jonka mukaan katsojista 48 prosenttia oli sitä mieltä, että Al Gore pärjäsi paremmin kuin George W. Bush. 41 prosenttia oli sitä mieltä, että Bush oli kohtaamisen voittaja.

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat, demokraattien Al Gore ja republikaanien George Bush nuorempi päättivät ensimmäisen vaaliväittelynsä Bostonissa.

Keskeisiksi teemoiksi väittelyssä nousivat verot, sosiaaliturva ja talouskasvun ylläpitäminen. Televisioitua väittelyä seurasi arviolta 80 miljoonaa katselijaa. Vaaliväittelyillä uskotaan olevan ratkaiseva vaikutus vaalin lopputulokseen, sillä ehdokkaat ovat mittausten mukaan lähes tasoissa. Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on aikaa 5 viikkoa.

Tilaisuus houkutteli Bostoniin satoja mielenosoittajia; Goren kannattajat olivat hyvin edustettuina, mutta Bushin tukijoita ei ollut nimeksikään. Mielenosoittajien joukossa oli myös abortinvastustajia kyltteineen.
(MTV3)

, tietoa väittelystä ja presidenttikisalinkkejä

Lue myös:

    Uusimmat