Gabriel ja Penn yhteistyössä

Uraauurtavista ja palkituista videoistaan tunnettu Peter Gabriel on tehnyt uuden videon siglestään The Barry Williams Show yhteistyössä näyttelijä-ohjaaja Sean Pennin kanssa. Single julkaistiin 9. syyskuuta. Sekä singlen että videon esittäminen on kielletty Britanniassa päiväsaikaan televisiossa sekä joillain radioasemilla.

The Barry Williams Show tarkastelee, kuinka tunnustukselliset TV-ohjelmat ja häiriintynyt käyttäytyminen tukevat toinen toistaan. Sen kuvitteellinen juontajahahmo muistuttaa vahvasti Jerry Springeriä. Kappale on jo aiheuttanut kiistelyä, sillä sen sanoitus käsittelee kaikkia tunnustuksellisissa TV-ohjelmissa esiintyviä ongelmia pedofiliasta prostituutioon.Video jatkaa samalla synkällä mutta humoristisella tyylillä, mutta ITC-televisioyhtiö on kieltänyt sen esittämisen ennen iltayhdeksää.

Videolla juontaja esiintyy sirkustirehtöörinä, joka vieraana on kirjava joukko normeista poikkeavia henkilöitä. Gabriel on tarinankertoja, joka tarkkailee tapahtumia riemastuneena, kun show muuttuu verilöylyksi.

Gabriel halusi ryhtyä yhteistyöhön Pennin kanssa, sillä hän pitää Penniä todella hyvänä ohjaajana. Gabriel halusi videolle jotain melko synkkää ja humoristista, ja hän uskoi Pennillä olevan hyviä ideoita. Video onkin valtaosin Pennin suunnittelema.

Video nähdään Suomessa Levyraadissa 22.9.2002. Uusi Peter Gabriel -albumi, Up, julkaistaan 23.9.2002.

Lue myös:

    Uusimmat