Mainos

G8-maita patistetaan pitämään Afrikalle annetut lupaukset

G8-ryhmän huippukokous on alkanut tänään tapaamisella, jossa teollistuneiden maiden päämiehet tapaavat seitsemän Afrikan maan johtajat.

G8-maita on viime aikoina arvosteltu siitä, että ne ovat pettämässä lupauksensa kaksinkertaistaa Afrikalle annettava apu vuoteen 2010 mennessä. Paikalla on myös runsaasti mielenosoittajia, jotka muun muassa vaativat lopettamaan polttoaineiden tuottamisen ruuasta.

Hokkaidon saarella Japanissa pidettävään kokoukseen osallistuvat myös YK:n, Maailmanpankin ja Afrikan unionin edustajat.

Ruoan ja polttoaineen hintojen nousu aiheuttaa ongelmia ympäri maailmaa, mutta kaikkein eniten siitä kärsivät jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat kehitysmaat.

Maailmanpankin arvion mukaan ruokakriisi on sysäämässä 30 miljoonaa afrikkalaista köyhyysrajan alapuolelle. Maailmanlaajuisesti luku nousee yli sataan miljoonaan.

Kolme vuotta sitten G8-maat eli Britannia, Kanada, Ranska, Saksa, Italia, Japani, Venäjä ja Yhdysvallat lupasivat kaksinkertaistaa Afrikalle annetun avun. Nyt summa on kuitenkin jäämässä 40 miljardia dollaria (25 miljardia euroa) vajaaksi.

Edes aiemmin annettujen lupausten täyttäminen ei ruoan hinnan noustessa enää riitä. Sekä Maailmanpankki että YK vaativat G8-maita kolminkertaistamaan Afrikalle annetun tuen.

Toistaiseksi ainoa konkreettinen esitys Afrikan maiden auttamiseksi tuntuu olevan EU-komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson ehdottama miljardin euron EU-rahasto, joka käytettäisiin kehitysmaiden maanviljelyn tukemiseen.

(MTV3-AP-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.